Tämän päivän kaupunkisuunnittelussa kaupunkirakenteen
tiivistäminen, eheytyminen ja tehokkuuden nostaminen ovat olleet kovia sanoja. Kaupunkirakenteen
eheyttäminen on hyvin ekologista: kun ihmiset pakataan tiiviiseen tilaan,
säästyy luontoa muualla. Tiivis rakentaminen myös vähentää ilmastoa
kuormittavaa liikennettä, kuluttaa vähemmän rahaa ja luonnonvaroja ja
mahdollistaa muutenkin kivan, eloisan kaupunkielämän.
Eli ei kun tiivistämään! Hajanaisessa kaupungissa
jokaista metsälaikkua, peltoaukeaa, tienpenkkaa ja pienlentokenttää tulee
tarkastella kriittisesti ja mieluiten rakentaa täyteen. Kortteleiden välissä
voi sitten olla viivasuoria puistoja, sikäli mikäli ihmiset niitä jaksavat käyttää.
Tässä vaiheessa biologi kuitenkin huomauttaa, että tiiviissäkin kaupungissa
tulee olla luontoa ja rakentamatonta maata. Sitä tarvitsevat sekä ihminen että
luonto itse.
Ympäristöystävällistä kaupunkisuunnittelua? (c) Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto |
Toimiva, elinkykyinen luonto tarjoaa niin kutsuttuja
ekosysteemipalveluita, jotka parantavat ihmisten elämänlaatua ja ylipäätään
mahdollistavat olemassaolomme. Tällaisia palveluja ovat maailmanlaajuisesti mm.
yhteyttäminen (hapen tuotanto) ja ravintokasvien pölytys. Näille voi sitten
yrittää laskea rahallista hintaa, jos haluaa. Itse tarkastelisin mieluummin niitä
palveluja itsessään: ei se raha, vaan se mitä sillä saa. Kaupungeissa luonto
tarjoaa seuraavanlaisia ekosysteemipalveluja.
Ilman puhdistus. Eritoten metsät, mutta käytännössä
mikä tahansa vihreä pinta, sitovat ilmansaasteita pois ihmiskeuhkoja
rasittamasta, olipa kyse niin hiilidioksidista, typen oksideista kuin
pienhiukkasistakin. Luonto myös kosteuttaa mikroilmastoa, mikä on sekin hyväksi
keuhkoille. Tämän huomaa kyllä käveltyään kymmenen metriä Keskuspuistoon: ilma
on aivan erilaista hengittää. Luonnollisesti yhteyttävä pinta toimii myös
hiilinieluna.
Veden puhdistus ja
pidättäminen. Kaupunkien
kasvillisuus suodattaa saasteita ja pienhiukkasia myös sadevedestä, siinä missä
ilmastakin. Näin ollen esimerkiksi Itämeren suojelussa kaupunkiluonnolla on
aivan olennainen rooli. Kannattaa myös muistaa, että esimerkiksi kaasumainen
typpi rehevöittää vesistöjä siinä missä valuvesienkin mukana kulkeutunut, joten
ilmansuojelu on osa taistelussa rehevöitymistä vastaan.
Elävät, vettä pidättävät pinnat ovat myös todella tärkeä osa
hulevesien käsittelyssä. Sadevesiviemärimme ovat jo nyt halkeamispisteessä,
joten hulevedet tulisi saada pysymään maan pinnalla niin suurissa määrin kuin
mahdollista. Niityt ja metsät onnistuvat tässä sangen hyvin. Hulevesien
hallinta onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka kaupunkiluonto ja viheralueet
toimivat "vihreänä infrastruktuurina" osana kaupungin muuta infraa.
Lämpöhuippujen
tasaaminen. Kaupunkiluonto toimii puskurina lämpötilan noustessa, lievittää
kaupunkien lämpösaareke-efektiä ja osallistuu ilmamassojen liikuttamiseen ja
vaihtumiseen. Yksin Euroopassa kuoli 70 000 ihmistä lämpöaalloissa vuonna 2003.
Metsäpeite viilensi maanpinnan lämpötilaa yli 10 astetta brittitutkimuksessa.
Eli kasvillisuudella voidaan säästää ihmishenkiä, etenkin näin
ilmastonmuutoksen aikakautena.
Lisäksi löytyy niin pölytyspalveluja,
biologista torjuntaa kuin maaperän
kunnostusta ja ylläpitoa. Varmaan paljon muutakin.
Eivät kaupunkiluonnon hyödyt tietenkään rajoitu pelkkään biofysiikkaan.
Kaupunkiluonto parantaa elämänlaatua
niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Näillä on jo
kansantaloudellista merkitystä: brittitutkimuksessa etenkin köyhän väestön
edustajista ne, jotka asuivat viheralueiden lähellä, olivat terveempiä ja
pitkäikäisempiä kuin ne, joilla oli matkaa viheralueisiin.
Luonnossa oleskelu lievittää stressiä, rauhoittaa ihmistä
ja auttaa tunteiden käsittelyssä - siis parantaa ja ylläpitää psyykkistä
terveyttä! Jo luonnon näkeminen ikkunastakin vaikuttaa positiivisesti. Viher-
ja luontoalueet tulisikin nähdä oleellisena osana esim. sairaala-alueita
suunnitellessa, sekä tietty tunnustaa mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevänä
tekijänä.
Oman lähialueen viheralueet koetaan monasti itselle
tärkeiksi paikoiksi. Mikäli näin on naapureidenkin kohdalla, on viheralueesta
tullut sosiaalista hyvinvointia lisäävä tekijä. Merkittäväksi koettu viheralue
lisää paikallisidentiteetin syntymistä ja yhdistää ihmisiä, siis synnyttää sitä
peräänkuulutettua yhteisöllisyyttä.
Fysiologisten etujen, kuten saasteiden sitomisen, lisäksi
kaupunkiluonto edistää fyysistä terveyttä kannustamalla liikkumaan. En liene
ainoa, joka haluaa hölkätä mieluummin Keskuspuistossa kuin Mannerheimintiellä.
Kynnys lähteä lähimetsikköön lenkille on myös usein matalampi kuin mennä esim.
kuntosalille.
(c) juniorihelsinki (c) domnik.net Molemmat maisemat ovat Helsingistä. Kummassa lenkkeilisit mieluummin? |
Vielä sananen siitä luonnosta. On yleinen myytti, että
kaupunkiluonto olisi jotenkin "pilalla", "köyhempää" tai
"vähempiarvoista" kuin vaikkapa koskemattomien erämaiden luonto.
Kaupunkien monipuolinen maankäyttö tarkoittaa myös, että kaupungit tarjoavat
monipuolisesti erilaisia elinympäristöjä lukuisille lajeille. Kaupungeista
löytyy vielä paljon esimerkiksi ns. kulttuuri- ja joutomaabiotooppien lajeja,
jotka vaativat suhteellisen kovaa elinympäristön kulutusta ja ovat
harvinaistuneet muualla. Niinpä esimerkiksi Helsinki tai Berliini ovat
lajistoltaan erittäin monipuolisia
ympäröivään seutuun verrattuna. Eikä vaikkapa kaupunkimetsä ole välttämättä
metsänä mitenkään huono. Päinvastoin, virkistyskäytössä olevat metsät ovat
monasti paljon monimuotoisempia kuin maaseudun talousmetsät.
Luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa kaupungit ovat
siis hyvin suunniteltuina erittäin suuressa roolissa. Ja se biodiversiteetin
hupeneminen, sehän on ympäristöongelmista suurin. Ilmastonmuutostakin suurempi.
Älkääkä nyt käsittäkö väärin, kyllä kaupungin tulee voida
kasvaa ja kehittyä. Kasvun tulee kuitenkin olla hallittua ja hyvin
suunniteltua. Jos tiivistyminen tapahtuu luontoa heikentäen, menetetään se
luonto ja pilataan kaupunki ihmisiltä. Silloin ei ole kyse mistään ekoteosta,
ainoastaan viherpesusta.
Kirjoitus on julkaistu myös kaupunkisuunnitteluaiheisella Ihmisten kaupunki -blogilla.
"kaasumainen typpi rehevöittää vesistöjä siinä missä valuvesienkin mukana kulkeutunut"
VastaaPoistaYleiskielessä kaasumainen typpi tarkoittaa N2:sta, sitä on ilmassa 78%, eikä se rehevöitä vesistöjä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilma
Olet ehkä sekoittanut typpilaskeumaan, joka koostuu esim. nitraateista ja ammoniumtypestä.
Hyvä korjaus. Eli joo, en tarkoita typpikaasua, vaan kaasuolomuodossa olevia muita typen yhdisteitä.
VastaaPoistaJa itse asiassa sinilevät pystyvät käyttämään ilman N2:ta, eli nille fosfori (yhdisteenä x) on rajoittava tekijä. Eli siinä mielessä toi argumentti on huono. Tai no, onhan rehevöityminen muutakin kuin pelkkiä sinileviä (jolloin taas ei enää puhuta N2:ta, kuten huomautitkin).