Miksi Helsingin pitää kasvaa?

Asukkaat kysyvät ihan perustellusti, että mikä pakko Helsinkiin on tunkea ne 400 000 uutta asukasta, kun se käytännössä tarkoittaa oman takapihan tai lähimetsän gryndaamista. Onhan meillä muitakin kaupunkeja, joihin voi tunkea ihmisiä: Turku, Manse, Oulu, Lahti, Kuopio, Mikkeli...

Kaupunkeja väitetään ympäristöystävällisimmiksi asumismuodoiksi, sillä ne vaativat vähiten liikennettä ja infraa. Tämä nyt on vähän niin ja näin, jos asutus on tarpeeksi harvaa, ei sitä infraakaan tehdä. Ei vedetä pitkää viemäriputkea, kun oma pora- ja likakaivo riittävät, eikä tietäkään tarvitse asvaltoida. Polttomoottoriliikennettä maaseudulla on luonnollisesti enemmän, mutta autotkin kehittyvät koko ajan vähäpäästöisemmäksi. (Sanotaan nyt toki, että nykyisessä tilanteessa, jossa väki pakkaantuu taajamiin ja kaupunkeihin, kannattaa ne rakentaa tiiviisti, koska tällöin se infra rakennetaan joka tapauksessa.)

Sen sijaan oikea syy kaupungistumiselle on talous. Bruttokansantuotteet ja valtioiden verotulot tahkotaan kaupungeissa, missä pukumiehet myyvät toisilleen papereita, parturit trimmaavat niskavilloja ja trendikaupat pursuavat ylihinnoiteltua superfoodia. Kaupungeissa ovat työpaikat, työntekijät, kauppapaikat ja palvelut - ja raha liikkuu. Kun puhutaan Suomen taloudesta, puhutaan käytännössä Pääkaupunkiseudun, Turun, Tampereen ja Oulun talouksista, Saksan taloudesta puhuttaessa taas tarkoitetaan Frankfurtin, Berliinin, Münchenin jne taloutta, Ruotsin talous tarkoittaa Tukholman, Göteborgin ja Malmön talouksia. Luonnollisesti maaseudullakin tehdään rahaa, ja valtioilla on aluepolitiikkaa, mutta määrällisesti ne ovat lillukanvarsia. Luonnonvarat tulevat toki maaseudulta, mutta niidenkin myynnit hoidetaan kaupungeissa.

Lienee selvää, että Uudenmaan maakunta tarkoittaa Helsingin seutua. Lähde: Kuntaliitto

Usein ajatellaan, että Helsinki on pieni ja turha tuppukylä. Emme me mikään Lontoo ole, mutta elää Helsingin seudulla sen n. 1,3 miljoona asukasta. Painimme samassa kokoluokassa mm. Tukholman, Oslon, Münchenin ja Riikan kanssa. Helsinki kilpailee näiden kaupunkien kanssa turisteista, työntekijöistä ja yrityksistä. Ja nyt en tarkoita turkkilaista pizzanpyörittäjää tai kenialaista luutunheiluttajaa, vaan esimerksi saksalaista insinööriä tai irlantilaista it-toimistoa.

Mitä viihtyisämpi ja toimivampi kaupunki Helsinki on, sitä houkuttelevampi loma- ja asuinpaikka se on. Toisaalta mitä enemmän täällä on ihmisiä, sen enemmän on myös markkinoita ja työvoimaa, siis sitä paremmat toimintaedellytykset yrityksille. Tässä globaalissa Euroopassa kaupunkien kilpailu perustuu juuri tällaisiin asioihin. Niin perseestä kuin globaali kilpailutalous onkin, se on nyt se peli jota pelaamme. Siksi Helsinginkin on sitä peliä pelattava: pitämällä huolta siitä, että täällä on viihtyisää ja mukavaa elää, lomailla ja yrittää ja toisaalta varmistamalla, että täällä riittää populaa ja asuntoja. Jotta saadaan kasvatettua Suomen taloutta ja lisättyä valtion tuloja. Valtion rooli tässä pelissä on sitten pitää Suomi koulutettuna ja turvallisena maana.

(Lisäksi kaupungeissa talous voi olla palveluvetoisempaa, mitä pidetään yleisesti ympäristölle parempana nykyisen krääsäkulutuksen sijaan.)

Jos tämä kaupunkien välinen kilpailu -argumentti ei nappaa, niin on toinenkin syy gryndata ne takapihat ja lähimetsät. Helsingin ja pääkaupunkiseudun asuntojen hintataso on ihan hirvittävä. Etenkin kantakaupungissa: Oikotien mukaan Pursimiehenkadulla Punavuoressa oleva 44-neliöinen yksiö maksaa 263 000 €. Sanokaa mitä sanotte, mutta 263 tonnia yksiöstä on ihan liikaa ihan millä tahansa alueella! Vaan hyvähän välittäjän on tuollaisia hintoja repiä, kun kysyntä on valtavaa ja tarjonta vähäistä.

Asuntojen hintataso. Lähde: Tilastokeskus

Helsingissä on huutava asuntopula, joten niitä asuntoja on saatava lisää. Kätevimmin tämä onnistuu tekemällä lisää kantakaupunkia: paljon ihmisiä niin pienelle alueelle, että hyvät palvelut ja liikenneyhteydet kannattavat. Sellaisesta se kysyntäkin on suurinta, kyllähän väljästä kerrostalolähiöstä saa kämpän jo paljon inhimillisemmällä hinnalla. (Ja kuten jo sanoin, tällaisessa tilanteessa, jossa väki haluaa kaupunkiin, on ympäristöystävällisintä pakata ne ihmiset tiiviiseen tilaan, jottei infraa tarvitse rakentaa paljoa ja liikenteen tarve on pieni.)

Uudenmaan väestön oletetaan kasvavan yli 400 000 ihmisellä lähivuosikymmenillä. Jos asuntotarjontaa ei lisätä, asuntojen hinnat kohoavat kohoamistaan. Se tarkoittaa, että omistusasuntoon on varaa ainoastaan rikkaimmilla, keskiluokka ja köyhät sen sijaan joutuvat asumaan kauempana. Nykyiset vuokralla tai vanhemmillaan asuvat ovat siis vaarassa joutua yhä kauemmas ja huonommille seuduille, kun varaa omaan kämppään ei ole tulevaisuudessakaan ja vuokrat kohoavat kohoamistaan. Köyhimmille voidaan - ja tuleekin - tehdä kaupungin vuokra-asuntoja, mutta silloin vaarana on yhä kärjistyvämpi segregaatio. Lisäksi mitä kalliimpi hintataso Helsingissä on, sitä pidempiä niiden kaupungin vuokrakämppien jonot ovat, kun keskiluokallakaan ei ole omistusasuntoihin varaa. Ja olisihan se nyt varmaan kaikkien mielestä vähintään kohtuullista, että kaupungissa voisi asua "omilaan" keskiluokkaakin - opettajia, sairaanhoitajia, poliiseja, partureja ja sen sellaisia. Paljon parempi olisi siis vain pitää huolta, että niitä kämppiä olisi tarjolla kaikille. Itsekin asun tällä hetkellä vuokralla alueella, jossa on lyhyt matka Pasilan juna-asemalle ja kolme sporaa ja kymmeniä busseja kulkee lähettyvillä. Kivahan se olisi voida sitten isonakin asua vastaavalla paikalla.

Luonnollisesti rakennusliikkeiden vähyys ja mahdollinen (todennäköinen) kartellikin pitävät huolen siitä, että asuntojen hinnat pysyvät korkeina, mutta sitä asiaa ei ainakaan helpota se, että uusia rakennettavia tontteja kaavoitetaan vähän ja harvoille uusille asukkaille. Tietty voidaan myös spekuloida, onko Helsingin asuntomarkkinoilla kupla. Itse olisin kuitenkin valmis katsomaan senkin kortin: jos kupla puhkeaa tai väestönkasvun ennustukset osoittautuvatkin liian suuriksi, voidaan kaavoitus laittaa jäihin ja rakennuskoneet pysäyttää nopeastikin. Sen sijaan se, ettei tehdä tai ainakaan suunnitella mitään, voi maksaa meille todella paljon, ja se virhe on hitaammin korjattavissa.


Hyvin tärkeä lisäys 29.7.
En korostanut ehkä tarpeeksi tuota, että Helsingin on oltava paitsi iso myös viihtyisä. Viihtyisyys, mukavuus, toimivuus, rauhallisuus, ihmismittakaavaisuus ja esteettisyys ovat hyvin tärkeitä vetovoimatekijöitä. Pelkkä kaupungin koko ei tee iloiseksi, kuten Ode kirjoitti. Helsingin seudun tulisi kasvaa lähinnä toimivampien ja monipuolisempien asunto- ja työmarkkinoiden saavuttamiseksi, mutta ei siitä mitään megalopolista kannata tehdä. Helsinki on Euroopan mittakaavassa keskisuuri kaupunki, ja sopii sellaisena pysyäkin. Mutta on hyvin tärkeää paitsi rakentaa tänne asuntoja, myös suunnitella kaupunki mukavaksi, toimivaksi ja kauniiksi. Aloittaen esimerkiksi keskustasta. Eihän tänne muuten kukaan halua.

Kaupunkiekologit ja kaupunkisuunnittelu

Täydennän vähän aiempaa tekstiäni, jossa sanoin, että kaupunkiekologien tulisi osoittaa, mihin kaupunkisuunnittelijat voivat kaupunkinsa suunnitella.

Kaupunkielämän kannalta voidaan todeta olevan tietty optimaalinen tai vähintään optimaalihko kaupunkirakenne, varmasti ekologian kannalta voidaan löytää samanlainen ratkaisu. Varauksella tietty, sillä kaupunkielämä on kaikkialla suhteellisen samanlaista, mutta luonto toimii ihan eri mekanismeilla eri puolilla maailmaa. Mutta esmes Helsingille on varmasti löydettävissä ekologisesti hyvä kaupunkirakenne. Varmasti on myös löydettävissä rakenne, joka toimii hyvin niin ekologian kuin kaupunkielämänkin näkökulmasta. Ja kun sanon, että "hyvä kaupunkirakenne ekologian näkökulmasta" niin tarkoitan sellaista, jossa  kaupunkiekosysteemi toimii itsenäisesti, vakaasti ja niin suurella teholla, että siitä on ihmisille jotain hyötyä.

Eli Utopia Cityssä ne on kaupunkiekologit, jotka antavat puitteet kaupungin rakentamiselle. He osoittavat ne metsät ja muut luontopläntit, joihin ei saa rakentaa. Toisaalta he kertovat myös, mitä mikin luontokode vaatii toimiakseen: millaisia ekologisia käytäviä, millaista hoitoa, mitä asioita ympäröivässä kaupunkirakenteessa ja esim. istutuksissa tulee ottaa huomioon jne. Luonnollisesti asia mietitään myös ekosysteemipalvelujen puolesta optimaaliseksi. Huomautan, että tämä ei välttämättä tarkoita mitenkään erityisen hajanaista kaupunkia, mikäli tämä tehdään kunnolla.

Ja kun nämä asiat on selvillä, kaupunkisuunnittelijat rakentavat sitten juuri sellaisen kaupungin kuin tahtovat.

Ja kaikki ovat iloisia! (c) bighugelabs.com

Paitsi että kuka huomaa, missä ongelma? Ei ole mitenkään varmaa, että kaupunkiekologia voi vielä vastata tarpeeksi tarkasti noihin kysymyksiin. Koko tieteenala on ollut olemassa vasta parisenkymmentä vuotta. Tietenkään ei olla ihan nollassa, ekologiaahan se kaupunkiekologiakin on, ja ekologiaa nyt on tutkittu vuosisatoja. Mutta pystytäänkö esim. viheralueverkostot suunnittelemaan vielä täysin tieteelisen pitävästi ja kyllin kattavasti? Epäilen. Paljonko on tutkittu esim. metapopulaatio- tai leviämisbiologiaa kaupungeissa? Tai kaupunkirakenteen vaikutusta alueen lajistoon? Kaiken kukkuraksi ekologiassa ylipäätään on se ongelma, että tulosten saaminen kestää aikaa, monasti vuosia. Tutkimus kun pitää suunnitella niiden öttiäisten mukaan.

Lopuksi kuitenkin toivon kipinä. Tutkimusta tehdään koko ajan kaikkialla ja hirveästi. Lisäksi minä nyt olen vain tällainen reppana opiskelija, enkä todellakaan väitä olevani perillä alan tuoreimmasta kehityksestä. Notta on se tilanne varmasti (ainakin vähän) parempi kuin annan ymmärtää. Ja koko ajanhan se tiede kehittyy. Kyllä jo 20-30 vuoden päästä tiedetään tosi paljon ja tarkasti. Harmi vaan, ettei kaupunkeja voi oikein asettaa rakennuskieltoon tuollaiseksi ajaksi.

Vieraslajit

Eräs tuttumme vähän kummasteli, miksi biologit eivät anna yhtään arvoa tuoduille lajelle, kuten ulkomaisille puutarhakasveille. Että vaikka tilalle tuotaisiin tuhat uutta lajia, niin yhden alkuperäisen häviäminen on kauhean surun paikka. No minäpä kerron, miksi.

Vieraslajien leviäminen on jossain yhteyksissä rankattu maailman toisiksi suurimmaksi uhaksi biodiversiteetille. Ennen kaikkea se on ongelma trooppisilla saarilla ja muilla eristyneillä alueilla, joihin on kehittynyt rikas ja ainutlaatuinen lajisto. Vaan eipä sitä tule vähätellä Suomessakaan. Jokainen ihmisen tahattomasti aikaansaama sukupuutto on turha.

Suurin ongelma eivät ole niinkään vieraslajit, vaan invasiiviset lajit. On mahdollista, että jokin puutarhakasvi menestyykin täällä liian hyvin, leviää hallitsemattomasti ja syrjäyttää alkuperäislajeja. Eli tekee lupiinit/jättipalsamit/kurtturuusut/yms. Samasta syystä haluaisin henkilökohtaisesti nylkeä jokikisen kettutytön, joka on koskaan päästänyt minkin luontoon.

Pois minun metsistä!

Täytyy myös muistaa, ettei tämä lupiini-efekti pysähdy sinne kasvillisuustasolle (tai minkkitasolle). Yksikään laji ei elä tyhjiössä, vaan on osa ravintoverkkoja ja muita laajempia eliöyhteisöjä. Eli jokin lupiinin syrjäyttämä kasvi saattaakin olla jonkin hyönteisen tärkein ravintokasvi (toukkana tai aikuisena), jolloin myös kyseinen hyönteislaji kärsii. Ja sekin vaikuttaa laajemmin: ehkä tämä hyönteinen oli jonkin toisen hyönteislajin kilpailija tai peto, jolloin tämä toinen hyönteinen runsastuu. Jolloin sen kilpailijoiden, ravintokasvien tai -eläinten, petojen, loisten ym. ym. kannoissa tapahtuu muutoksia. Näin vaikutukset leviävät laajalle: toiset lajit taantuvat, ehkä kuolevat sukupuuttoon ainakin paikallisesti, toiset runsastuvat niin paljon että muilla on tukalaa. Ja koko roska kertaa kaikki niiden lupiinien syrjäyttämät lajit. Eli koko ekosysteemi menee ihan vituralleen. Tällaisia yhteisötason vaikutuksia on käytännössä mahdoton ennustaa. Voi olla, että sen yhden levinneen lupiinilajin vaikutus monimuotoisuuteen järkyttää hyvin laajan alueen ekosysteemien toimintaa, voi olla ettei, mutta yhtä kaikki osana muiden invasiivisten lajien ja muiden ympäristömuutosten ristitulessa se on yksi haitallinen tekijä lisää.

Läheskään kaikki vieraslajit eivät ole haitallisia. Kukkakaupoista voi ostaa kottikärryittäin japanilaisia kukkia, jotka eivät leviä puutarhoista ja joiden mesi kyllä kelpaa pölyttäjille. Osa voi kuitenkin olla riski tulevaisuudessa mikäli esim. ilmasto muuttuu. Lämpötilan ei tarvitse nousta paljoakaan, jotta jotkin kasvilajit rupeavat tulemaan täällä paljon nykyistä paremmin toimeen ja kenties leviämään oikein urakalla.

Kuten sanottu, kaikki lajit ovat osa laajempaa eliöyhteisöä, ja kutakin lajia hyödyntää koko joukko muita lajeja. Alkuperäislajit tukevat luonnollisesti suurempaa eliöyhteisöä, sillä muut lajit ovat ehtineet sopeutua niiden läsnäoloon. Vieraslajien suosiminen voi tästä syystä köyhdyttää paikallista monimuotoisuutta, vaikkei olisi biodiversiteetille uhka laajemmin. Esimerkki: brittitutkimuksessa selvisi, että vieraiden puulajien rungoilla eli niin yksilö- kuin lajimäärillä mitattuna paljon vähemmän nivelkärsäisiä (siis luteita ja vastaavia) kuin alkuperäisillä puulajeilla. Tämä näkyi myös ylempänä ravintoketjussa: tutkimuspaikoilla, joissa kasvoi eniten vieraita puulajeja, eli myös selvästi vähemmän tiaisia (jotka siis syövät kesällä pääosin juuri nivelkärsäisiä). Jos siis kaupungeissa ja esikaupunkialueilla suosittaisiin alkuperäislajeja, olisivat niiden ylläpitämät erilaiset ravintoverkot ja eliöyhteisöt monimuotoisempia ja lähempänä luonnontilaista - alueen ekosysteemin voisi siis sanoa olevan terveemmällä pohjalla.

Joskus vieraslajit kyllä ovat ihan aito lisäys luontoomme. Esimerkiksi piisami tai merirokko ovat pohjoisamerikkalaisia tulokkaita, mutta ne ovat löytäneet paikkansa, biologi sanoisi niiden vallanneen niille vapaana olleet ekolokerot (eli nichet, niin ekonomitkin ymmärtää). Viikinkien ja venäläissotilaiden mukana kulkeutuneet ketokukat ovat kasvibiologien palvomia harvinaisuuksia. Raja arvokkaan muinaistulokkaan ja haitallisen uustulokkaan välillä onkin häilyvä. Uusissa vieraslajeissa piilee kuitenkin aina riskinsä, joita ekologit ovat hyvin huonoja ottamaan, seuraukset kun ovat usein hyvin arvaamattomat. Siksi me ei tykätä niistä ulkomaisista puutarhakasveista.

Idänverijuuri on vieraslaji. Joka on luonnonsuojelulailla rauhoitettu.

Maailman taiat

Katsottiinpa tuossa pitkästä aikaa Totoro [Sivuhuomautuksena mainittakoon, että jos kaikki maailman lapset saisivat katsoa vain Totoroa, Myyrää ja ekan kauden Muumeja, ei olisi sotia tai katkeruutta, ja maailma olisi hyvä paikka. Tai ainakin parempi.]. Yksi elokuvan ihanuuksista on sen kuvaama suhtautuminen vanhoihin uskomuksiin ja olentoihin. Joka paikassa on pyhättöjä hengille, ja aikuiset osaavat varmasti kertoa, mitä mystiset mustapallerot ovat.

On hirveän sääli, että kaikki tällaiset ovat meikäläisiltä unohtuneet. Ovathan suomalaisetkin ennen muinoin tunteneet satamäärin erilaisia haltioita, emuuja ja muita henkiä. Jokainen kivi hengitti, jokainen aalto kuiskasi tarinaa, ja jokaista kantoa ja tuvannurkkaa asui haltia. Kaikessa oli jotain mystistä.

Lapsille tuollainen asenne kyllä sallitaan; käsi ylös jos koulumatkasi varrella olevassa pusikossa asui peikko tai mökkimetsissä eli puhuva ja ystävällinen karhu. Lastenlevyillä vielä kunnioitetaan uunin henki Maisukka Mantelitarta tai kiukaan takana elävää Sauna-Jaakoa. Mutta eivät aikuiset saa noin ajatella. Mikä on tosi surullista.

Tietenkään en itse usko saunajaakoihin, peikkoihin, energiavirtoihin enkä mustapalleroihin, enkä minä sitä toivo että muutkaan niihin oikeasti uskoisivat. En myöskään halua, että asioiden hoitaminen muuttuisi taikauskon takia vaikeaksi. Päätöksenteon tulee perustua puhtaasti rationaalisuuteen, sitä koulupolun pusikkoa ei jätetä gryndaamatta siksi että jonkun mukaan siellä asuu peikko. Mutta eikö sitä saisi silti elää niin kuin siellä asuisi?

Ihminen ei ole Homo rationalis, kauttaaltaan järkevä tai rationaalinen, vaikka nykymeno meiltä sitä edellyttäisi. Ihminen tarvitsee harmittomia uskomuksia ja hölmöjä tapoja. Niin hölmöä kuin se onkin, on minusta omalla kutkuttavalla tavallaan tosi makeeta, että Hong Kongissa jätetään pilvenpiirtäjiin aukkoja, jotta lohikäärmeiden henget pääsevät kulkemaan vanhoja reittejään. Joo, menee täydellisen överiksi, mutta onhan se nyt makeeta. Siskoni kuuli aikoinaan, että ennen vanhaan koputettiin puuta ennen sen kaatamista, jotta puun henki tietäisi lähteä karkuun, ja siitä lähtien hän on kopauttanut halkoja ennen niiden hakkaamista.

Ainakin omalla alallani ekologiassa on välillä samansuuntaista ongelmaa. Kun mennään metsään, keskitytään vain siihen, mitä nähdään: määrittämään lintuja, kasveja ja muita lajeja. Harvinaisen linnun näkeminen tuntuu hyvältä, toisaalta se, että ei muista mikä kimalaislaji on kyseessä, harmittaa. Huomaan itsekin lajintuntemuksen kartuttua ajattelevani usein näin. Kuitenkin luonnossa liikkuessa pitäisi muistaa ihailla sitä luontoa, aistia sen taika, sen lumo ja mahtavuus. Muistaa se, miksi biologiaa ylipäätään olen halunnut opiskella.

Äärirationaalisuus tappaa sielun. Se tekee elämästä kuivaa. Siksi se ei ole suotavaa. Kun on työpäivän ajan tehnyt oikeita valintoja järjen perusteella, pitäisi vapaa-ajalla voida virittäytyä toiseen tunnelmaan. Antaa kivien ja puiden kuiskata ja muistaa miltä tuntui kulkea peikon kanssa kouluun. Avata silmät ja antaa mielensä leikitellä kysymyksellä: onko uunissa haltia? Katsella hetki maailmaa niin kuin lapsena teki, arvoituksellisena, suurena ja jännittävänä, ja muistaa maailman taika ja lumo. Silloin kaikki jaksaa kiinnostaa.

Niin kuin tenhi laulaa:

on totta
lehto sanoi
mitä näen olkasi yli kuiskaan
kaisla-sisar
salain
kapeen pentu
salain
kuulin varjosi veneessä
kutsui
leikkii ja kaulailee
siveä lintu
salain
kasteen kala
salain
näen kaikessa hengen
kasvavia ja kuihtuvia
koiranlainen peura
salain
roso lauma
salain

Malmin lentokenttä

Tilanpuutteesta kärsivässä Helsingissä katseet tähyävät myös Malmin pienlentokentän suuntaan. Ja ihmekös tuo, onhan se alueena suuri, 210 hehtaaria suoja-alueineen. Olisi uudella 10 000 asukkaallaan osa Pohjois-Helsingin laajenevaa keskusta. Vaan eipä ole ihan ongematonta.


Näytä suurempi kartta

Malmin lentokenttä on merkittävä lentokoulutus- ja ilmailuharrastuksen kenttä. Sepä ei minua oikeastaan kiinnosta hittojakaan. Vihdin Nummelassa, 50 kilsan päässä Helsingistä on pienlentokenttä, johon voidaan varmasti siirtää Malmin harrastus- ja koulutustoiminta byrokratiasalamasodan jälkeen. Kaupunki voi vaikka kustantaa ilmailuoppilaille ilmaiset bussimatkat koulutuslennoille. Kuulemma Hyvinkäälläkin on joku vastaava kenttä. Ne on tuohon hommaan ihan tarpeeksi lähellä.


Näytä suurempi kartta

Luonnollisesti alueella on historiallisia arvoja, onhan se harvoja ennen sotia rakennettuja lentokenttiä. Terminaalirakennus on merkittävä modernin aikakauden rakennus. No, sitä terminaalia ei kai kukaan ole purkamassa. Siihen ympärille tulenisi (konditionaalin futuuri?) kyllä lentoaiheinen virkistysalue. Muutoin laaja asfalttikenttä nyt tuskin on sen kummempaa historiaa. Lisäksi kenttä on rakennettu vaikeasti rakennettavalle savimaalle, mutta eiköhän tuon rakentaminen onnistu. Uskoni insinöörien voimaan on rajaton.

Malmin kentällä on myös paljon viranomaistoimintaa. Mm. Rajavartiolaitoksen koneet ja pelastushelikopterit käyttävät sitä. Tämäkin asia lienee ratkaistavissa. Hernesaaren eteläkärkeen suunnitellaan helikopterikenttää, josta käsin voidaan hoitaa myös viranomaislentoja. Hanke on monilta osin ongelmallinen: se maksaa yli 80 miljoonaa ja haittaa Hernesaaren asuntotuotantoa. Ehdotankin, että mikäli Malmin kenttä rakennetaan, helikopterikenttä rakennetaan Keilaniemen kärkeen ponttoonien varalle. Kyllä sen voi niinkin tehdä. Onhan uskoni insinöörien voimaan rajaton.

Mutta sitten se luonto. Malmin kenttä on tärkeä lintualue, arvoluokkaa I. Alue on avoin mutta heinikkoinen ja pusikkoinen, siis täydellinen ihan omansalaiselle linnustolle. Se, että linnusto on rikas tarkoittaa luonnollisesti sitä, että alue on tarpeeksi iso ja siellä on monipuolinen kasvustonsa. Varmasti siellä on myös paljon erilaisia hyönteisiä - siis tervettä ja laadukasta ruohostoympäristöä. Sitä, kuinka ainutlaatuinen kenttä on osana muuta maisemaa, en osaa arvioida yhtään. Varmasti kuitenkin oleellinen.

Vaaleansininen rajaus tarkoittaa merkittävää lintukohdetta

Näistä syistä - luonto, huono rakennettavuus ja rannikon helikopterikentän tarve - olen muuttanut mieltäni enkä enää kannata Malmin lentokentän gryndaamista. Tilaa kasvulle kyllä löytyy pääkaupunkiseudulta. Joka tapauksessa asialla ei ole kiire, Malmin kenttä pysyy nykyisessä käytössään vuoteen 2034 asti.

Tai sanotaan niin, etten kannata alueen gryndaamista vielä. Niitä kymmentätuhatta asukastakin oleellisempaa on nimittäin se, että lentokentän läpi pitäisi vetää juna. Kuten muistamme, mielestäni Östersundom vaatii junan. Sipoon Sibbesborg vaatii sen jo ihan tosissaan, se ei ole enää mielipidekysymys. Samalla vaivalla sen lähijunan voisi ulottaa Porvooseenkin. Tämä ns. Heli-rata on suunniteltu erkanemaan pääradasta Tapanilan kohdalla ja kulkemaan Malmin kentän pohjoispuolelta itää kohti, käsittääkseni kartassa näkyvää Suurmetsäntietä mukaillen. Mikä ei onnistu, sillä silloin junarata pitäisi vetää Jakomäen suon poikki. Kyseinen suo on luonnonsuojelualue ja harvoja tyyppinsä edustajia Etelä-Suomessa. Lisäksi Vantaan puolella Fazerilassa radan pitäisi kulkea pohjavesialueen poikki. Siksi junaradan pitäisi kulkea etelämpänä.

Entä jos...

Leikitään hetki, että kaikki ongelmat on ratkottu. Lentokentän alueen linnusto koostuu peipoista ja pajulinnuista, Keilaniemeen on rakennettu helikopterikenttä ja savimaa onkin osoittautunut tarkemmissa mittauksissa ikikallioksi. Kerron nyt, mitä tekisin.

Aika paljon kenttää ympäröiviä alueita pitäisi säästää. Tattarisuon lehdot säästäisin siksi, että ne ovat lehtoja, ja toisaalta kentän länsipuoliset pellot linnustonsa ja virkistysarvojensa takia. Rakentaisinkin oikeastaan vain varsinaisen lentokentän sekä sen pohjoispuolisen pellon Suurmetsäntiehen kiinni. Tiivistä ja nättiä, tottakai.

Junarata olisi kiva vetää Malmin asemalle, muttei kyllä ainakaan helposti onnistu. Toisaalta uusi asuinalue vaatii oman juna-aseman, sillä matkat Malmille ovat aivan liian pitkät. Niinpä vetäisin junaradan (vihreä) irti pääradasta Pukinmäen kohdalla. Sieltä rata menisi Ala-Malmin niityn läpi lentokentälle. Juna-asema voisi olla jossain nykyisten kiitoratojen risteämispisteen kohdalla. Sieltä rata kulkisi kohti itää Lahdenväylän yli tai ali ja Porvoonväylän eteläpuolella Östersundomiin. Lentokentän ja Malmin juna-asemat yhdistettäisiin Jokeri II:lla (musta), joka tuossa vaiheessa lienee jo pikaratikka.

Eli näin:


Näytä Malmin lentokenttä suuremmalla kartalla