Minä ja kaltaiseni haluamme lisää kaupunkia, jossa on helppo kävellä,
palvelut ovat lähellä ja joukkoliikenne palvelee hyvin. Tällaista
kaupunkia ovat ennen sotia rakennetut kantakaupungin osat sekä esim.
Vallila. Kaikki tämä vaatii kuitenkin toimiakseen ihmisiä, eli asutuksen
tulisi olla tiivistä. Niin kuin se on Töölössä, Eirassa, Kalliossa ja
jopa Puu-Vallilassa.
Ilmeisesti emme ole yksin, sillä
yllämainittujen alueiden hintataso on tunnetusti ihan omissa
sfääreissään. Hyvät palvelut ja mainiot joukkoliikenneyhteydet tuskin
menettävät suosiotaan.
Tämä on kuitenkin nykymaailmassa mahdotonta. Uudet alueet on pakko rakentaa väljästi.
Usein tähän on syynä auto: parkkipaikat vaativat tilaa, ajoväylät
vaativat tilaa, melualueet vaativat tilaa, eritasoliittymät
kaarresäteineen vaativat tilaa. Lisäksi näiden liikenneväylien ja
eritasoliittymien rakentaminen maksaa rahaa. Ja paljon. Lopputuloksena
on kaupunkia, jossa asuinalueet on rakennettu väljästi ja harvasti, eli
palvelut ovat kaukana (tai ne ovat lähellä vain hyvin pienelle
ihmismäärälle) ja etäisyydet pitkiä. Asuinalueiden välillä etäisyydet
vasta pitkiä ovatkin, sillä ne on suunniteltu paahdettavaksi autolla -
hyvin vetävää tietä pitkin toki. Tämä tarkoittaa myös esimerkiksi pitkää
työmatkaa. Ja viheliäistä ympäristöä kaikille muille.
Sanokaa
mitä sanotte, mutta minä vaatisin kaupungiltani vähän enemmän. Jos
haluaisin asua paikassa, jossa pitää olla kaukana palveluista ja elää
auton varassa, muttaisin mieluummin ihan rehellisesti maaseudulle.
Muuttuisi elämä aika paljon halvemmaksi ja ympäristö vähemmän
viheliäiseksi.
Autoliikenteeseen nojautuva kaupunki
vaatii siis rahaa, eikä luo mitään erityisen ihanaa elinympäristöä,
ainakaan minun mielestäni. Nykymenolla emme kuitenkaan voi tehdä
muutakaan, paitsi maksamalla kalliisti tunneleista ja parkkihalleista.
Kaupungissa
täytyy voida kuitenkin liikkua nopeammin kuin kinttukyydillä. Vastaus
siihen on joukkoliikenne, ihan siksi, että se vaatii järjettömän paljon
vähemmän tilaa kuin autoliikenne. Tiiviissä kaupungissa joukkoliikenne
kulkee tiheään ja kattavasti, ja matkat pysäkeille ovat lyhyet. Lisäksi
tarpeeksi tiiviissä kaupungissa joukkoliikenne pyörii ilman subventiota,
pelkillä lipputuloilla. Näin on tilanne esimerkiksi tarpeeksi tiiviissä
Helsingin kantakaupungissa, jossa ratikkaliikenne pyörii ilman yhteiskunnan
tukea. Lähiöiden busseja pitää jo tukea.
Enää emme
kuitenkaan voi tiivistää olemassaolevia lähiöitä niin, että niiden
kautta voisi joskus kulkea moneen suuntaan tiheästi liikennöivä
joukkoliikennelinja, tai että palvelut olisivat kattavasti kävelymatkan
päässä, koska auton ehdoilla tehdyt normit estävät sen. Siksi pyrimme
lieventämään niitä normeja tai pääsemään niistä eroon. Ei autonvihan
takia, eikä kateudesta mustia bemareita kohtaan. Vaan siksi, että
henkilöautot vaativat tilaa ja estävät kaupunkimaisen kehityksen siellä,
missä tilaa ei saisi haaskata ja missä kaupunkimainen kehitys olisi
suotavaa.
Mutta miksi se kaupunkimainen kehitys olisi
suotavaa? Ennen kaikkea erilaisista taloudellisista syistä. Tiivis
rakentaminen on hajanaiseen verrattuna halpaa, sillä infraa tarvitsee
rakentaa vähän, oli kyse teistä tai viemäriputkista. Tiivis, käveltävä
kaupunki on myös taloudellisesti vireä, eli siellä syntyy helposti
monenlaista yritystoimintaa ja innovaatioita. Tiiviissä kaupungissa
joukkoliikenne voi palvella hyvin, jolloin kuluu vähemmän energiaa
ihmisten liikutteluun. Tämä kaikki näkyy kansantaseissamme. Toisaalta
kalliit tunnelit ja parkkiluolat näkyvät asuntojen hinnoissa. Hinnoissa
näkyy myös asuntopula, joka syntyy, kun kantakaupunkia ei voi rakentaa
kysyntää tyydyttämään. Tietysti on myös joitakin ympäristö- ja
terveyssyitä. Tiivis rakentaminen säästää bensaa eli öljyonnettomuuksia
ja ilmastopäästöjä, lisäksi liikenteen vähetessä ilmanlaatu paranee,
toisaalta hyötyliikuntaan kannustavassa kaupungissa ollaan terveempiä.
Muutamia
huomioita. Aika usein kuulee autoilijoiden suusta, että he maksavat
autoilun veroistaan niin paljon ylimääräistä, että kyllä he motarinsa ja
parkkihallinsa ansaitsevatkin. Itse asiassa Mikko Särelä (vihr.) on tullut toistaiseksi kumoamattomissa laskelmissaan
toisiin tuloksiin, mutta unohdetaan se nyt. Sovitaan, että autoilija
maksaa bensa-, auto- ja muissa veroissaan tierakentamisen kustannukset,
julkisen liikenteen subventoimisen ja vielä paljon ylikin. Mutta. Miksi
kaikki se autoilijoiden maksama raha pitäisi käyttää juuri niihin
ramppeihin? Kai se olisi autoilijoidenkin mielestä vastuullista
rahankäyttöä, että rakennetaan infraa säästävää kaupunkiympäristöä,
jolloin ei tarvitsisi polttaa miljoonia moottoriteihin ja ramppeihin? Ne
säästetyt rahat voisi sitten vaatia vaikka autoveron alennukseen. Tai
kunnallisveron, tai ansiotuloveron. Tai vaikka valtionvelan
lyhennyksiin, ihan sama, johonkin järkevään.
Lisäksi
tiiviissä kaupungissa julkista liikennettä tarvitsee tukea paljon
vähemmän, jossain päin Eurooppaa ei ollenkaan. Miksi autoilijat
haluavat, ettemme voi rakentaa heidän veroeurojaan säästävää
kaupunkiympäristöä, jossa joukkoliikennettä ei tarvitse subventoida niin
paljon?
Tottakai autoja tarvitaan kaupungeissakin,
kaikille joukkoliikenne ei ole vaihtoehto. Mutta toimivassa ja tiiviissä
kaupungissa paljon nykyistä harvemmat tarvitsevat sen auton. Jos
joukkoliikenne toimisi, autoille ei tarvitsisi varata niin paljon tilaa,
jolloin palvelut ja joukkoliikenne olisivat taas rahtusen
kannattavampia. Pysäköinti kadunvarsilla on oikein hyvä asia
kantakaupungin malliin, mutta pitääkö vielä lisäksi moninkertaiselle
automäärälle taikoa tilaa kellareista ja parkkiluolista, niinkuin
Kalasatamassa ja Jätkäsaaressa joudutaan tekemään?
Tästä pääsemmekon toiseen huomioon. Usein kuulee sanottavan, että joukkoliikenteen pitää olla ensin
hyvää, jotta sitä kaupunkia voi tehdä. Tämä on kyllä totta, siksi
Östersundomiinkin tehdään aivan ensiksi metro, mutta nykyisillä alueilla
tilanne on vähän hankalampi. Jos haluamme tiivistää kehä ykkösen
sisäpuolta niin paljon, että uudet ratikat ja bussit pystyvät kulkemaan
koko alueella kannattavasti, täytyy nykyisiä lähiöitä tiivistää
huomattavasti. Voimme toki ensin rakentaa koko viimeisen päälle
suunnitellun, kattavan joukkoliikenneverkon ja pyörittää sitä
puolityhjänä, mutta se sitten maksaa. Ja paljon. Tästä syystä haluamme
järkevöittää autoihin ja muuhun tilanhaaskaukseen pakottavia normeja,
jotta voimme luoda edes edellytykset tehokkaalle
joukkoliikenteelle. Tällöin liikenneverkko voi sitten rakentua asuinalueiden kanssa
pikkuhiljaa. Aina tulee uusi linja jonnekin ja sitten sen varteen
rakennuksia, mutta tämä ei tapahdu hetkessä. Mutta parkkinormien ja
autoliikennemitoitusohjeiden kanssa se ei tapahdu koskaan.
Lopuksi
kolmas huomio. Kovin monet kummastelevat, että mikä pakko se on kaikki
tunkea sinne Helsinkiin, kun maalla on niin paljon mukavampaa.
Vannoutuneena mökki-ihmisenä ja metsäsamoilijana olen kyllä ihan samaa
mieltä, maalla on mukavaa, mutta ei se muuta sitä, että tänne väki
haluaa. Täällä ovat työpaikat ja palvelut. Ja niin kauan, kun kysyntä on
niin korkeaa, ei asuminen täällä ainakaan halpene.
Mutta
tottakai maalla saa asua jos haluaa. Maaseutu ei ole ongelma. Ongelma
on lähiökaupunki, jossa etäisyydet ovat pitkiä, mutta silti kaikki
haluavat änkeä samaan paikkaan. Toistan vielä: oikeassa maaseudussa ei
ole mitään vikaa, harvaan rakennetusta lähiökaupungista sen sijaan ei
paljoa vikaa puutu.
On myös hyvä huomata, että tiivis
kaupunki voi hyvinkin tarkoittaa mukavaa ja ihmisimittakaavaista
rakentamista. Helsingin tihein alue on Alppiharju, ja siitäkin kolmannes
on puistoa. Puu-Vallila on tiheämpää kuin Vuosaari, Cirruksineenkin.
4-8 kerrosta riittää aivan hyvin siihen uuteen kantakaupunkiin. Sen
liepeillä on hyvin sijaa puuvallilaismaiselle tiiviille
pientaloasutukselle, ja siitä edemmäs käpyläläismäiselle
pientaloasutukselle, joka on suhteellisen tiivistä isoine pihoineenkin.
Emme tarvitse lisää Myllypuroja tai Korsoja. Tiiviiseen kaupunkiin
mahtuvat myös puistot ja laajat, yhtenäiset kaupunkimetsät. Kyllä siellä
on oikein kelpo asua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti