Suomen Luonnonsuojeluliitto ja tuulimyllyt

SLL on huolissaan Itä-Helsingin luontokohteiden rakentamisaikeista, laati tiedotteen ja pääsi Hesariin. Liiton huoli on täysin perusteltu ja hyvä, että SLL:n emojärjestökin on huomauttanut Kivinokan, Vartiosaaren ja Meri-Rastilan metsän puolesta. Kaikki ovat sellaisia kohteita, että niiden kuuluisi olla rakennuslistalla häntäpäässä.

Ikävä kyllä SLL tarjoaa lääkkeeksi varautumista vähäisempään kasvutavoitteeseen. Liiton mukaan pitäisi lähteä hakemaan asuntoja 100 000 asukkaalle vähemmän kuin kaupunkisuunnitteluviraston omissa suunnitelmissa. Näin SLL työntää päänsä pensaaseen ja sulkee itsensä ulos keskustelusta. Ja heti on kaupunki-ihmiset vittuilemassa.

Helsingin seutu kasvaa. Ksv:n käyttämät väestöennusteet lähtevät siitä, että vuonna 2050 Helsingin seudulla on 600 000 asukasta nykyistä enemmän. Se on hirveä määrä, mutta syntyy ihan ymmärrettävistä asioista. Helsingin seudulla syntyy enemmän lapsia, ja täällä ovat työpaikat. Elämme jälkiteollisessa yhteiskunnassa, joka elää kaupungeista. Työpaikat erilaistuvat ja hakeutuvat isoihin keskuksiin. Tämä on maailmanlaajuinen trendi, eikä se tule Suomessa olemaan erilainen. Suomen talous tehdään pitkälti Helsingissä, ja tämä tulee voimistumaan, kun ICT-ala (joka on hyvin kaupunkikeskeistä) kasvaa. Harvoja aloja, joka Suomessa kasvaa, muuten.

On hyvin epäterveellistä, että Suomen kaupunkikehitys perustuu nimenomaan Helsingin kasvamiselle, eivätkä muut kaupunkiseudut houkuttele väkeä ja työnantajia samalla mitalla. Olisi kaikille paljon helpompaa, jos muut isot kaupungit toimisivat samanlaisina vetureina kuin Helsinki. Näin ei kuitenkaan ole, eikä sitä korjata sillä, että Helsingin kasvua rajoitetaan jotenkin keinotekoisesti. Siinä kärsii Helsinki ja Suomi, eikä siitä kostu Turku tai Tampere vaan Tukholma tai München.

Eli Helsinki kasvaa. Työpaikat keskittyvät tänne, ja töiden perässä ihmistenkin on pakko muuttaa tänne. Jos Helsinki ei kaavoita ja rakenneta rajojensa sisälle asuntoja, hakeutuvat ihmiset johonkin lähelle. Ja se tarkoittaa kehyskuntien kasvua; väki ostaa talon Kirkkonummelta tai Pornaisista, sieltä mihin on varaa. Ja sitten ajetaan autolla isoa tietä pitkin kaupunkiin töihin. Talohan on tietysti omakotitalo, kuka helvetti nyt haluaisi asua Pornaisissa jossain kerrostaloluukussa kun rahat riittäisi omakotitaloonkin? Soininvaara on pyöritellyt lukuja blogissaan, kannattaa katsoa.

Jos taas Helsinki kaavoittaa asuntoja sisäänsä, muuttavat ihmiset niihin. Työpaikka on sen verran lähempänä, että julkisia on huomattavasti helpompi hyödyntää. Asunnot tuppaavat olemaan kaupungeissa tiiviimmin rakennettuja kuin kehyskunnissa, joten ihmistä kohti rakennettua alaa tarvitaan vähemmän.

Eli kun Helsingin seudulle joka tapauksessa rakennetaan, kannattaa monessa mielessä rakentaa Helsingin rajojen sisään niin paljon asukkaita kuin mahdollista. Näin säästyy luontoa muualla. Temen kirjoitus kannattaa lukea ja sisäistää.

Eli jos Vartiosaaret yms. yritetään saada suojeltua sanomalla, että kaavoittajat kortistoon ja asuntoja vähemmän, ehdotetaan lääkkeeksi jotain, mikä on hyvin myrkyllistä Helsingin seudun ja koko Suomen taloudelle ja johtaa isompien alueiden raivaamiseen Helsingin rajojen ulkopuolella. Ehdotus on täysin eri maailmasta kuin missä kaupunkisuunnittelu elää. Siksi tuollaisia ehdotuksia ei tulla ottamaan vakavasti. Helsingin seudun voimakas kasvu on tosiasia, ja on tärkeä miettiä, miten kasvu toteutetaan: Helsinkiin tiiviisti vai kehyskuntiin levällään. Ehdotus, että ei tehdä mitään, ei tule menemään läpi. Se on vastaava tilanne kuin libertaari perustelemassa markkinoiden ihanuutta sanomalla, ettei ilmastonmuutosta ole tai kannata ottaa huomioon, eikä ympäristörajoitteitakaan näin ollen tarvita. Tai Don Quijote tökkimässä tuulimyllyä uudestaan ja uudestaan.

Sen sijaan täytyy muistaa, ettei Helsinginkään kasvu voi tapahtua hinnalla millä hyvänsä. On olemassa metsiä ja Metsiä. Monessa tapauksessa on biodiversiteetin kannalta yksiselitteisesti parempi rakentaa kehyskunnan puupellolle kuin Helsingin vanhoihin arvometsiin. Helsingissä on paljon suojelemisen arvoista luontoa, joka täytyy huomioida. Se on tietysti kaupunkisuunnittelijoiden kannalta ikävä asia, mutta sellaista se on. Siksi luonnonsuojelujärjestöjen tulee pitää meteliä, kun oikeasti arvokkaita kohteita ollaan pilaamassa. Esimerkiksi SLL:n Mannisen huomio siitä, ettei näitä luontokohteita tarkastella mitenkään osana isompaa kokonaiskuvaa on täysin oikea ja vaatisi huomioimista. Mutta mikäli haluaa tulla otetuksi vakavasti, ei lääkkeeksi voi ehdottaa Helsingin kasvamisen rajoittamista. Silloin vain tekee itsensä naurunalaiseksi, eikä keskustelusta tule enää hedelmällistä. Mieluiten kannattaisi yrittää keksiä jotain konkreettisia vaihtoehtoja, jotka purevat  myös kaupunki-ihmisiin. Siksi argumentoinnin kannattaisi olla jotakin tällaista:

HELSINGIN KASVU EI VOI TAPAHTUA ITÄ-HELSINGIN LUONTOKOHTEIDEN KUSTANNUKSELLA

Helsinki on tekemässä pahaa jälkeä Itä-Helsingissä, jossa se aikoo tuhota Kivinokan, Meri-Rastilan ja Vartiosaaren arvokkaat luontoalueet. Lopputuloksena kaupunki on paitsi tuhonnut maakunnallisestikin arvokkaat metsäalueet ja haitannut Itä-Helsingin metsäekologisen kokonaisuuden toimimista, myös laajentanut kaupunkirakennetta ja tehnyt siitä toimimattomampaa.

Kaupunkisuunnittelijoiden unelmakaupungin Vancouverin kaavoituspäällikkö, ksv:n vieraana ollut Brent Toderian kertoi Vancouverin tiiviyden ja urbaaniuden johtuvan ennen kaikkea siitä, että kaupungilla ei ole ollut tilaa laajeta, kun kaupungin eteläpuolen pellot suojeltiin. Lopputuloksena kaupunki on jatkuvasti tiivistänyt vajaita tonttejaan ja kasvanut sisäänpäin. Myös Tukholma on suojellut merkittävän osan viheralueistaan, ja lopputuloksena on, että kaupungin on pakko tiivistyä. Ksv pettää itseään kuvittelemalla, että se voi saavuttaa tiiviin, urbaanin, vireän tai liikenteellisesti toimivan kaupungin laajentuneine keskustoineen rakentamalla uusia saarekkeita ja lähiöitä virkistysalueille. Kaupan päälle menetetään lopullisesti merkittävät luontokohteet, haitataan ekosysteemien toimintakykyä ja hävitetään hienot virkistysalueet.

Ksv:n ja kaupungin poliitikoiden tulisi nyt näyttää olevansa tosissaan luomassa oikeasti tiivistä kaupunkirakennetta, joka perustuu joukkoliikenteeseen ja jossa on tarpeeksi ihmisiä luomassa monipuoliset palvelut. Lähiöihin tulee laatia tiivistyskaavat, joissa aluetehokkuus muodostuu lähemmäs kahta kuin yhtä. Kaikki parkkikentät ja liikennevihreät tulee kaavoittaa tehokkaampaan käyttöön, ja kaupunkimoottoritiet tulee bulevardisoida. Keskustan läheiset teollisuusalueet tulee muuttaa monimuotoisiksi kaupunkialueiksi.

Parkkipaikkanormista ja muista tiivistä rakentamista rajoittavista ja täydennysrakentamista estävistä normeista on luovuttava. Tonttien tehokkaasta täydennysrakentamisesta on tehtävä taloyhtiöille taloudellisesti hyvin kannattavaa. Mikäli virkistysalueita pitää gryndata, valitaan ensiksi ne, joissa ei ole luontoarvoja.

Niin kauan, kuin edellä mainittuja toimenpiteitä ei ole toteutettu, ovat luontokohteiden kaavoitushankkeet täysin vailla minkäänlaista kaupunkisuunnittelullista pohjaa.

Lahopuutarha

Suomen luonnonsuojeluliiton, Helsingin yliopiston, Aalto yliopiston ja Helsingin kaupungin järjestämän lahopuutarha-kilpailun palkinnot julkistettiin tänään. Kilpailun tehtävänä oli suunnitella biologi-suunnittelijaopiskelijajoukkueissa puutarha, jonka täytyi "hyödyttää luonnon monimuotoisuutta, olla esteettisesti kiehtova ja ympäristöönsä sopiva sekä olla turvallinen". Onnittelut voittajille! Meidän joukkueen ehdotus ei palkintoja saanut, vaan eipä tuo haittaa. Meillä oli hauskaa ja toivottavasti yhteistyö jatkuu vastakin.

Itse kisasta olen erityisen innoissani. Juuri tätä lisää! Kun ihmisillä on pihoja ja kaupunkeihin vaan tarvitaan viheralueita, niin miksi niitä ei voisi tehdä myös ekologisesti järkeviksi?

Olen viime aikoina oppinut eri lähteistä paljon puistojen arvoista. Vanhat puisto- ja kartanopuutkin ovat näet yllättävän mielenkiintoisia tarjoten kodin useille lahottajasienille, kovakuoriaisille ja niin edelleen - kunhan puistoja ei vaan hoideta liian intensiivisesti, ja monimuotoisuudellekin jätetään jokin sija. Olisitko esmes tiennyt, että Espan lehmuksista noin jokaikisessä kasvaa jokin lahottajasieni? Puun ei tarvitse olla kuollut ollakseen laho.

Näin ollen myös puistoihin voidaan ja kannattaa lisätä lahoelementtejä. Vanhan vaahteranrungon voi jättää makaamaan johonkin sivummalle. Näin Helsingissäkin tehdään jonkin verran, aina voisi toki tehdä enemmän. Tuloksena on monimuotoisempi ja runsaampi hyönteslajisto, sitä kautta runsaampi linnusto. Tasapainoisempi eliöyhteisö takaa kestävämmän ja uusiutumiskykyisemmän luonnon, mikä turvaa ne ekosysteemipalvelut jatkossakin. Ja onhan monimuotoinen puistoluonto nyt miljoona kertaa hauskempaa tutkiskeltavaa esim. lapsen kanssa kuin joku sliipattu kaupan nurmiseos.

Erinomainen idea, joka keksittiin yhdessä kilpailutyössä, ja jota mainostan, on lahopuiden QR-koodit. Näitä voi asentaa isoihin lahorunkoihin, josta hätääntyneet kansalaiset ovat olleet huolissaan. Idea on loistava: näin näytetään, että tälläkin rungolla tässä on jokin tarkoitus. Valistus leviää. Tätähän olen ehdottanut jo aiemmin: ihmisille pitää kertoa, miksi maassa makaava runko tai vähän villinä rehottava nurmi on hyvä asia. Näin ne muuttuvat paljon hyväksyttävämmiksi.

Tällä puulla on merkitys. Kuva: SLL

Ilahduttavan paljon kilpailutöissä huomioitiin muitakin ekologisesti hyvän puiston elementtejä: paljon kukkia, kotimaisia kasvilajeja, hallittua hoitamattomuutta ja niin edelleen. Hoidetuissakin puistoissa voidaan vaalia luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemipalveluja, ja vieläpä todella hyvin: tänne ne perinnebiotoopit ja vanhojen kartanonmaiden kukkakedot. Myös piknik-puistoihin sopivat hoitamattomammat läntit varsin hyvin. Kyllä pölyttäjät tykkää ja sukupuutot vältetään, ja vielä säästetään ruohonleikkuukuluissa. Mä olen jo pitkään sanonut, että ei se ole niiden kukkaniittyjen vika, jos maisema-arkkitehti ei osaa suunnitella niitä hyödyntäen toimivaa ja kaunista puistoa. Se tarkoittaa, että maisema-arkkitehti on huono ja joutaa vaihtoon.

Samassa törmäsin SLL:n kotioppaisiin, joihin en ollut aikaisemmin törmännytkään. Vaikuttavat oikein hyviltä, kannattaa tsekata. Ei biodiversiteetin suojelun tarvitse olla mitään ryppyotsaista kettinkisotaa metsäkoneita vastaan. Se voi olla kaunista, mukavaa, hauskaa ja kiinnostavaa. Samalla turvaa ihmisyhteiskunnan edellytyksiä tällä planeetalla. Ei huono diili.

Vuodareita: Mökki

Vietin viikonlopun 18.-20.10. porukoiden kanssa möksällä Savonmualla. Haluaisin päästä jo eläkkeelle, niin että voisin viettää rauhassa kaikki päiväni siellä.

Lauantainaamuna kävin aamunkoitteessa - tottakai - myös linturetkellä. Töyhtötintti puuttuisi vielä. Mökkitietä pitkin kulkiessani kuulin urpiaisia, puukiipijöitä, tali-, sini- ja hömötinttejä ja punatulkkija. Hengitin syksyä, lempivuodenaikaani. Koukkasin metsään tulevan kansallispuiston kohdalla; ei mitään perustinttejä kummoisempaa. Takaisin tielle, eikä vieläkään mitään. No, käännyin takaisin ja koukkasin metsään toisesta kohtaa. Psshhyttelin pari kertaa pikkulintuja sangen tuloksetta, mutta jossain vaiheessa tajusin vain pysähtyä paikalleni. Ja eikä aikaakaan, kun uteliaat pikkulinnut tulivat pyörimään ympärilleni. Lutuisia hömötinttejä, sini- ja talitinttejä tuli mukavan lähelle. Puukiipijäkin tuli kiipeämään vierelleni. Ja sitten silmiini tarttui tiainen, jolla oli kovin vaalea pää. Olisiko tuo se? Tirppa uudelleen näkökenttään, ja siellähän se töyhtötiainen oli! Vuodari nro 184 Lintu jonka olen nähnyt aiemmin kerran, joskus kymmenvuotiaana. Onhan se vaan suloinen kuin mikä! Tulikin oikein nätisti ulottuville, jos olisin kameraihmisiä olisin ollut onnellinen.

Kuva: Birdlife Suomi

Kirkkovuoren hienossa metsässä Tapio antoi minulle kourallisen kantarelleja. Otettua sienet kourassani ehkä kolme askelta kuulin jonkin raskaan otuksen pyrähtävän lentoon. Sienet maahan, kiikarit käsille ja hiipimään. Hetken hakemisen jälkeen näin oksien takaa puussa keikkuvan isohkon linnun. Sepelkyyhky? Kiikarit silmille ja sehän on pyy! Vuodari nro 185 ja jälleen aivan vuoden luontokuva -tasoisesti. Selväsi Sendari oli tehnyt Tapion kanssa jonkin diilin. Eksyin vielä Kirkkovuoren jyrkänteille, henkeäsalpaavan savolaisen metsä-järvi-vuorimaiseman äärelle. Parasta.

Käännyin takaisin ja olin jo parinkymmenen metrin päässä mökkitieltä, kun Sendari pakotti kääntymään. Metsästä kajahti nimittäin jotain ihan vierasta ääntä, hyvin heleää ja kovaäänistä. Sain linnun kiikariin, ja kolme hyvin taviokuurnamaista lintua lensi ohitseni ja laskeutui nopsaan kuusenlatvaan. Olin melko varma, että ne olivat kuurnia, mutta niiden ääni oli heleämpi kuin muistin talvelta. Lisäksi tämä oli lauluääntä, mallia "plii-plyy plyijjy plyijjy plyijjy", jota siis en ollut kuullut. Myöhemmin soitin konsulttitoimisto Karvanaama &:lle, joka ohjeisti että kuuntele ääntä mieluummin kuin rakennetta. Ja kyllä se äänikin myöhempien vertailujen jälkeen täsmäsi, eli näin kolme taviokuurnaa. Näköjään ovat uudestaan liikkeellä.

Naama hankolaisena kuivaleivoksena kävelin takaisin, ja melkein tontin kohdalla äkkäsin vielä kelonnokassa pienen möykyn. Kiikareiden läpi se paljastui varpuspöllöksi. Elis ja vuodari 186! Kyllä mökkireissu nyt ylitti odotukset kirkkaasti. Vielä kun pihaa haravoidessa kuului Hangosta tuttua kimeää piipitystä ja värinää, ornitutkani värähti ja ylitse lensi kuin lensikin muutama pyrstötiainen, ei lintuonnea voinut kuin päivitellä. Tulivat vielä muutamaan kertaan pyörimään pihakoivuissa.

Eikä se siihen loppunut. Illansuussa kusella käydessäni kuulin mökin viereisestä kuusimetsästä tikan kip-ääntä. Se kuulosti kuitenkin jotenkin oudolta, ei ollut käpytikka. Sisältä takki ja kiikarit ja metsään. Kuusten suojissa sade ei haittaa kuulemista, ja hetken kuulostelun jälkeen edestä kantautuikin nakutus. Hiivin eteenpäin ja siinähän se nakutti kuusenrungolla, pohjantikka. Ja jos noi aikaisemmat tirpat olivat olleet jotenkin valokuvauksellisesti, niin tämä se vasta olikin.

Eikä se siihen loppunut vieläkään. Sunnuntaina kotimatkalla huomasin jossain Kangasniemellä ikkunasta, että tuolla männyn nokassahan killuu metso! Vuodari 187, toki toivottu mutta täysin odottamaton. Myöhemmin näin ikkunasta männynoksalla pöllön. Koko ja muoto toivat mieleen viirupöllön, mutta vilistettiin ohi ennen kuin ehdin nähdä kunnolla. Kun ei sille nelostielle voi oikein pysähdelläkään... Onneksi äkkäsin sentään Lahdenväylällä latvassa killuneen hiiripöllön niin tuli parempi mieli.

¤¤¤

Mökkiviikonloppu siis täynnä kaikkea pikkukivaa, joka pitää kiinnostusta yllä ja tuo niitä onnistumisen fiiliksiäkin. Kyllähän tämä on oikeastaan tosi kivaa. Ennen kaikkea on ilo huomata oma kehityksensä tässä hommassa. Esim. äänet ja elinympäristöt luonnistuvat jo ihan eri tavalla kuin vielä vuosi sitten.

Vuodareita: Halias

Vihdoin ja viimein pääsin muuton mekkaan, Hankoniemen kärkeen Tringan lintuasemalle, kun armas Symbioosini järjesti syyslinturetken. Halias on Hankoniemen uloimmalla kärjellä, Hangon vapaasataman takana, joten sinne kerääntyy koko joukko muuttolintuja pitkin rannikkoa (useinhan linnut eivät lähde ylittämään merta ennen kuin on ihan pakko). Haliaksella seurataan muuttoa ja rengastetaan lintuja systemaattisesti, ja sen lintuaineistot ovatkin olleet varsin merkittävä tieteenteon lähde. Toki kaunis paikka muutenkin. Ja sinne me siis lähdettiin.

11.10.
Yhden kieppeillä anttiaikaisten auto lähti etukäteen kiertelemään Hangon lintupaikkoja. Matkalla pysähdyttiin Karjaalla Läppträsketin lintujärvellä. Hyvin matala järvi kerää aina hirveät määrät vesilintuja ja niin se teki nytkin. Karmea määrä joutsenia, haapanoita, kandanhanhia ja nokikanoja. Odotetusti joukossa oli myös alleja (vuodari nro 171). Lensi siellä metsänrajassa korppeja ja kolme neljä merikotkaakin. Mikäs siinä oli auringossa seisoskellessa.

Täktömissä taasen oli hyvin hiljaista, vain perus pikkulintuja, rastaita ja muutama varpushaukka. Ei edes sitä isolepinkäistä. Matkalla pellon poikki sentäs pari närheä ja pähkinähakkia poseerauslensivät ylitse matalalta.

Käytiin myös Svanvikissa, jonka suhteen olin hyvin skeptinen. Siellä on nääs pysähdytty joka joutsenretki eikä siellä ole ikinä näkynyt mitään. Vaan toisin oli nyt: kolme elistä (tundrakurmitsa, isosirri, jouhisorsa) ja isolepinkäinen (vuodari nro 175) aivan tarjottimella. Torni lunasti kyllä nyt paikkansa.

Illalla käytiin koko porukalla Haliaksella kuulemassa aseman toiminnasta ja verkkoon jäävien pöllöjen toivossa. Muttei siellä mitään pöllöjä mennyt.

12.10.
Aamun valjetessa uudestaan Haliakselle, tällä kertaa katselemaan päivämuuttoa. Aurinko paistoi ja oli tyyntä, eli täydellinen muuttosää. Tiaisia, rastaita, naakkoja, kottaraisia lensi koko ajan isoissa parvissa, haukkoja, närhiä ja tikkoja niitäkin tasaiseen tahtiin. Meni siellä muitakin pikkulintuja, kuten järripeippoja ja urpiaisia. Varpushaukkojakin lensi yli niin tiuhaan, että ne painuivat aika hyvin selkärankaan: nyt ne tunnistaa taivaalla jo aika automaattisesti. Vuodareitakin tarjoiltiin kun rannan koivikoissa rupesi pyörimään pyrstötiaisia (176), ilmojemme pikku söpöläisiä. Jäivät verkkoihinkin ja siitä mm. Akin kätösiin meitä ilahduttamaan. Etelämetsän männynnokkaan lensi pari isokäpylintua. Elis, ja sain vihdoin loxia-tilini auki. Ihan parhautta. Nähtiinpä myös (helvetin korkealla) muuttanut suopöllö.

Toiset lähti lounaalle, me virtuoosit Hangon maankaatopaikalle. Rinneruderaatilta yritettiin potkia kangaskiurua lentoon, tuloksetta. Jossain vaiheessa se kuitenkin lensi huipulla ohitsemme, vuodari nro 178. Mutta ennen kaikkea seurailtiin petoja. Jokunen merikotka siellä ja varpushaukka täällä, mutta eniten seurailtiin hiirihaukkoja. Niitä rupesi nimittäin lappamaan puolenpäivän jälkeen samasta suunnasta jatkuvaa tahtia. Aina horisontissa oli kahdeksan tai kahdenkymmenen yksilön parvi tulossa. Yhteensä niitä nähtiin 119 yksilöä, joukossa kolme vaaleaa Börringe-muotoa. Oli niiden seassa yksi piekanakin, ja naarassinisuohaukkakin kävi korppien kiusattavana (opin muuten viimein tunnistamaan ruskosuohaukan muista suohaukoista: ruskiksella ei ole valkeaa yläperää). Mutta varsinaisen ilottelun tarjosi nuori maakotka joka lensi edestämme ja jäi kiertelään päällemme. Lensi niin matalalta että kaikki tuntomerkit näkyivät kunnolla. Ja moneen kertaan.

Täktbuktenilla taas ei linnuilla kummempaa mässäilty. Vedessä jokunen joutsen, ja ylitse lenteli närhejä ja hakkeja. Päätettiin kuitenkin lähteä komppaamaan rantaniityillä havaittua isokirvistä. Käveltiin muutaman tyypin avorivissä ja säikyteltiin lentoon muutama niittykirvinen. Kunnes säikäytettiin lentoon kokonainen parvi niittykirvisiä, joiden seurassa muita isompi ja pitkäpyrstöisempi kirvinen, joka sanoi "psrriäh". Isokirvisestä elis, ja tuli kuulkaas pojat helpolla.

Kävästiin vielä Hangon lentokentällä, siinä vieressähän se oli. Ajateltiin kompata se lentokentän heinikko, kerta komppaamisen makuun päästiin. Avorivissä kuljettiin ja säikyteltiin lentoon muutama niittykirvinen. Vaan pian lentoon sykähti naaras-sinisuohaukka. Ja melkein heti sen jälkeen jalkojen juuresta, ehkä 15 metrin päästä lentoon hypähti suopöllö. Aivan upea näky, pienimmätkin yksityiskohdat näkyivät selvästi linnun lentäessä verkkaisesti piiloon puiden taakse. Mahtava lintu. No, pöllö, mitä voi odottaa.

Hieno päivä kerrassaan. Jos ei mietitä case pikkujoutsenta.

Case pikkujoutsen
Staijailin Akin putkella vähän muusta porukasta erillään siellä Eteläkärjessä. Vierelläni oli kaksi jotain aikuista ornia mistälie, jotka äkkäsivät sanojensa mukaan pikkujoutsenen. Käänsin putken heidän suuntaansa, ja siellä lensi joutsenparvi. Parven viimeinen joutsen erkani joukosta juuri kun ne ornit sanoivat pikkujoutsenen erkanevan. Vuodari, iloitsin ja jatkoin staijailuani.
Mutta kukaan muu ei pikkujoutsenta ollut nähnyt, ei edes Haliaksen viralliset muutonseuraajat. Eli joko ne ornit ovat (i) erehtyneet tai (ii) pimittäjiä (kuulemma tällaiset kovat lajit on tapana ilmoittaa ihan kuuluvaan ääneen). Enkä minä kummassakaan tapauksessa voi siitä pinnaa ottaa. Kele. Tana. "Eiköhän vedetä perseet ja unohdeta koko juttu."

13.10.
Mentiin Haliakselle kuudeksi vikan pöllökierroksen aikoihin, mutta eivät ne rengastajat mitään tuoneet. Mentiin valmiiksi Eteläkärjelle odottelemaan auringon nousua.  Muuttosää oli täysin erilainen kuin edellispäivänä: tuuli oli noussut tosi kovaksi ja kääntynyt lounaiseksi. Tirpoille se tiesi kovaa vastatuulta eli huonoja muutto-olosuhteita. Aina jokin tilhi-, kottarais- tai tiaisparvi lähti yrittämään merta päin, mutta viimeistään rantaviivan kohdalla kaikki linnut kaarsivat takaisin ja jatkoivat matkaa muualle. Kesti pitkään, ennen kuin ekat kottaraiset pääsivät puskemaan meren ylle palaamatta.

Linnustollisesti päivä oli siis eilistä heikompi, ja lajitkin pitkälti samat kuin edellisenä päivänä. Oli jotain uuttakin tosin: Aki kuuli ilmasta jonkun minkälie "tät"-äänen ja huusi "kirjosiipikäpylintuja!", mistä minä tietenkin innostuin. Näin sen parven, josta ääni kuului, mutta valkoista siipilaikkua en nähnyt. Kele. Tosin myöhemmin kävi ilmi, että koko parvi oli kirjoloxioita, joten kyllähän minä sitten siitä sen eliksen sainkin :)
Ei ehkä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta ei tätä kannata niin vakavasti ottaa. Myös pikkuloxia tipahti Etelämetsän mäntyihin, niin, että näin sen nokan muodon ja erot isoveljeensä selvästi. Eli kaikki käpylinnut hallussa, jes.

Aki näki peren, huusi kuin syötävä ja sen kädet vapisi.

Päivä oli kuitenkin jokseenkin hiljainen, joten joskus siinä aamupäivällä päätettiin lähteä metropolia kohti. Karjaan ABC:n hesessä hampparit naamaan ja Läppträsketiin. Linnut olivat pitkälti samoja kuin menomatkallakin: joutsenia, nokikanoja, kanukkeja ja jotain random muita vesilintuja. Tosin nyt joukossa oli uiveloita ja mm. mustalintu. Joka oli myös hassun vaalea. Vaalea oli myös yksi värivirheellinen kanukki, jolla oli naama valkoinen kuin valkoposkihanhella konsanaan. Vastarannalla kyhjötti myös kuulemma kaksi merihanhea, jota tiirailin hetken. En minä olisi niitä osannut määrittää, vastavalossa mokomat. Viihdykettä tarjosi metsän takaa hyökännyt merikotka, joka lensi järven poikki säikyttäen jokseenkin jokikisen vesilinnun liikkeelle samanaikaisesti. Sitä sekasorron määrää.

Ja ne merihanhetkin osoittautuivat kuulemma metsähanhiksi. Vuodari nro 182 :)

Käväistiin vielä Finnoolla, koska olihan se matkan varrella ja joiltain puuttui liejukana. Eikä sitä tarvinnut tuttuun tapaan kauaa hakea. Kanojen lisäksi altaalla oli jokunen vessu: pari sini- ja lapasorsaa, taveja, punasotka ja neljä jouhisorsaa. Nyt näitäkin pääsi kunnolla tutkailemaan, ja ovathan ne ihan eri muotoisia kuin muut sorsat. Kyllä nämä vesilinnutkin alkavat pikkuhiljaa selkenemään. Putki vaan pitäisi saada. Koska komppaaminen on kivaa, päätettiin kahlata vielä Finnoon viereinen ruovikkoniitty läpi. Jos joku heinä- tai jänkäkurppa. Ei niin mitään, mutta onhan se komppaaminen kivaa.

¤¤¤

Kiitos matkan järjestäjille! Oli kivaa ja opin rutkasti paitsi lajeista, myös syysmuutosta ylipäätään. On lisäksi ollut hauska huomata, kuinka jotain on selvästi jäänyt vuoden aikana päähän, ja kuinka paljon sitä on oppinut.

Raide-Jokeri Käpylään?

Joel harjoittelee lisää liikenneasioita:

Olen iltojeni ratoksi ja kouludedisteni kauhuksi viettänyt aikaa lueskelemalla yleiskaavatoimiston visioraportteja. Ja sanotaan nyt heti kättelyssä, että upeaa työtä tekevät, muutamaa yksityiskohtaa vaille täydellistä.

Yksi visioissa käsitelty asia on Tuusulanväylän bulevardisointi ja Käpylän asemanseudun kehittäminen. Jokseenkin juuri niin kuin itsekin olen ajatellut, itse asiassa Tuuskin bulevardisointi minusta näyttää sen, miksi näistä bulevardeista on oikein jauhettu: katsokaa, miten Metsälän, Maunulan, Patolan ja Pakilan seudut asettuvat ihan eri asemiin.

Ennen ja jälkeen bulevardisoinnin. Kuva: Ksv/Virpi Malmia

Käpylän asemanseudusta taasen ollaan tekemässä hippasen toisenlaista paikkaa kuin nyt. Aseman päälle tulee Pisaran myötä (joidenkin mielestä myös siitä huolimatta) myös bussiterminaali, johon 60-sarjan bussit jäävät, ja ykkösratikkakin koukkaa.

Eräs visio Käpylän asemasta. Kuva: Ksv/Christina Suomi

Kokisin, että tämä uusi ja tiivis Käpylän ja Maunulan välinen alue ansaitsee kunnon liikenneyhteydet. Mieleeni tulikin, että voisiko Raide-Jokeri käydä Käpylän asemalla? Tehtäisiin siitä kunnon hubi, toisaalta Tuusulanbulevardin asukkaat pääsisivät kätevämmin kyytiin poikittaisliikenteeseen. Käpylän asemalta Jokeri voisi mennä Oulunkylään joko Mäkitorpantietä tai sitten radanvartta Oulunkyläntielle. Jokerin varren voisi sillä pätkällä sitten täydennysrakentaa tiivismatalasti.

Siis jotakuinkin näin:



Käskynhaltijantie toki jää Jokerin katveeseen, mutta sitä pitkin on juuri laitettu kulkemaan poikittaisliikenteen busseja. Lisäksi minusta ykkösen pitäisi jatkaa Tuusulanbulevardia Käskynhaltijantielle tai Patolan metsän reunaan, jonne voisi muutenkin sovitella rakentamista.

Sinällään mun suunnitelmani ei oleellisesti lisää mitään: Mäkelänkadun bussimatkustajat pääsevät vaihtamaan Jokeriin Maunulassa tai Käskynhaltijantiellä ja junankyytiläiset Oulunkylässä. Intuitiivisesti kuitenkin sanoisin, että Jokerin kannattaisi käväistä myös Käpylässä, jossa tulevaisuudessa tapahtuu Kaikki. Lisäksi Taivaskallion pohjoispuolen neitseelliseen kangasmetsään saanee soviteltua modernin pikaratikkaradan kätevämmin kuin Käskynhaltijantielle. Ja, kuten sanottu, olisihan tämä joillekin Tuusulanbulevardin lähistön asukkaille parempi.

Hyvä jumalani mitä te olette minulle tehneet

Ennen liikkuessani, miten nyt sitten liikuinkaan, katselin maisemia: talojen arkkitehtuuria, puita, pikkulintuja. Nyt huomasin, etten ole katsonut pitkään aikaan muuta kuin täydennysrakentamispaikkoja. "Tohon sopis rivari katuun kiinni ja kyllähän tohonkin nyt kerrostalo saadaan soviteltua." Onko se nyt oikeasti niin, ettei kaupunki ole enää muuta kuin joukko länttejä, johon räiskiä taloja? Toivottavasti tämä on nyt joku vaihe.

Kertokaa nyt joku jos olette huomanneet itsessänne saman.

Eesti

Oltiin viikonloppu Tallinnassa. Seuraavaksi hajanaisia havaintoja:

• Tallinnan sporaraiteet vaikuttavat sellaisilta kuin niiden käsittääkseni pitäisi olla. Ihan ydinkeskustaa lukuunottamatta omilla urillaan, irti maasta, ja rikkakasvit saivat puskea palkkien välistä. Aika nopeasti niillä pääsikin kulkemaan.

 

• Muutenkin sporaliikenne toimi tosi hyvin. Selkeästi ne oli tehty runkolinjoiksi, ja niinpä niitä sitten suhisi melkein joka hetki. Esim. keskusta-Kopli-väliä kulki kaksi sporaa viiden minuutin vuorovälillä, eli spora kahden ja puolen minuutin välein.
• Siellä oli trollikoita. Näitä haikaillaan aika ajoin Stadiinkin, mutta liikenneparemmintietäjät ei tykkää. En ihan ymmärrä miksi. Sitä luulisi, että Variotramin voisi määrätä suunnittelemaan ratikan mittaisen ratikan, jonka alla vain olisi vähän isommat kumipyörät. Ei tarvitsisi rakentaa kiskoja, eikä olisi niin tarkaa esim. tielle pysäköityjen autojen kanssa. No, paremmintietäjät ovat sanoneet, ettei trollikat kannata, niin pakko se on uskoa.
• Tallinnan matkakortinlukijat oli muuten nopeita. Stadin lukijoilla kestää se sekunti piipata, joka on ajoneuvoon noustessa yllättävän paljon. Tallinnassa ei tarvinnut pysähtyä korttia näyttääkseen.
• Täkäläiset varpuset oli jotenkin oudon värisiä. Kovin, kovin selkeät värierot.
• Kyllä sitä osaa arvostaa Helsingin esteettömiä liikennevälineitä. Kyllähän me nuoret riuskat vanhemmat jaksettin nostella rattaita busseihin ja sporiin, mutta mites ne pyörätuoli-ihmiset? Ja ne katujen kulmakivet!
• Tulee muuten hienoja niistä keskustan vanhoista alueista, kunhan laittavat rakennukset kuntoon.
• Paljon ennakkoluulottomammin ja röyhkeämmin siellä muokataan ja puretaan vanhoja taloja. Minä vaan en oikein ymmärrä sitä asennetta, että uudisrakennusten pitää luoda mahdollisimman suuri kontrasti vanhan rakennuskannan kanssa. Rumaa sellainen on. Toisaalta  jossain määrin tallinnalainen "dynaamisempi" suhtautuminen kaupunkihistoriaan on monessa suhteessa perusteltua. Tarvitseeko niitä yksittäisiä harmaista kivistä muurattuja taloja säästää kaikkialla? Kokonaisuudet sitten erikseen: en minä kyllä suostuisi siihen, että siihen Kalamajan alueeseen kajotaan.
• Kadut tässä Suomen kapitalistisessa pikkuveljessä olivat kyllä karmeassa kunnossa.
• Miksi Helsingin pitää olla niin nuori kaupunki? Miksei meilläkin voisi olla tollaista supertiivistä, hämyistä, sokkeloista ja t ö r k e e n nättiä vanhaakaupunkia? Eikö sellaisen voisi tehdä johonkin Hernesaareen? Arkkitehdit ei ehkä halua suunnitella, mutta paremman puutteessa ne voi aina lähettää Ruotsiin aivopestäväksi.
• Oli eka kerta kun kuljin Tallinnassa yhtään mihinkään Superalkoa tai vanhaakaupunkia kauemmas. Ja tajusin esim. että sillä kaupungillahan on keskusta. Kun ei sitä ole nähnyt, ei sitä ole tajunnutkaan. Minulle Tallinna on ollut lähinnä se satamanseudun hotelli- ja ostoskeskusalue. Noinkohan Helsinkiin piipahtavat risteilyturistitkin ajattelevat samoin; onko heidän Helsingin keskustansa Hietsun seutu? Tulevaisuudessa tietysti Jätkäsaari, ja Hietsu on sitten sitä historiallista vanhaakaupunkia.
• Mistä päästäänkin siihen, että aika kumma ettei Jätkä- ja Hernesaareen ole tulossa sellaista ostoshelvettiklusteria niin kuin Tallinnan satamassa on. Jos se kaksi kertaa Kampin kokoinen kauppakeskus pitää jonnekin rakentaa, niin mieluummin Jätkäsaareen imemään jenkki- ja pietarilaisturistien rahat kuin Kalasataman katuelämää tappamaan.

• Käytiin myös Tallinnan eläintarhassa. Ja on muuten iso! Kaikkien mageiden elukoiden lisäksi muhun teki vaikutuksen nimenomaan sen koko ja se, että siellä oli luontoluontoa seassa. Yksi sivusta esmes oli kokonaan laajaa lehmuslehtoa. Meikäläinen Korkeasaari on ihan naurettava! Kyllä se on näin että eläintarhan täytyy laajeta myös Mustikkamaalle. Sinne voisi jättää Tallinnan tapaan vähän suomalaisen rannikon kangasmetsää luontokasvatusta varten. Toimisi. Rahaahan ehdotukseni toki vie eikä sitä ole, mutta milloinkas sitä olisi.
• Ja nyt seuraa paljastus. Kaikki tietää Leijonakuninkaan Pumban. Ja kaikille on sanottu, että se on pahkasika. No, Tallinnassa on vierekkäisissä häkeissä pahkasika (Phacochoerus africanus) ja pensselisika (Potamochoerus porcus). JA SE PUMBANPERKELE ON JUMALAUTA PENSSELISIKA EIKÄ MIKÄÄN PAHKASIKA! VALHEITA! LAPSUUS RIKKI!

Kummalta se näyttää?

 

•  Tallinnassa on hyvin vaivannuttavaa asioida. Kun sinne ei halua marssia kuin mikäkin maanomistaja ja puhua omaa kieltään, mutta sitten englannin puhuminen on yllättävän vaikeaa, kun koko ajan kassan molemmin puolin meinataan lipsua suomalais-ugrilaisiin. Todella ärsyttävää. Muutenkin tajusin, etten minä tiedä Virosta yhtään mitään. Onhan silläkin valtiolla esim. historia. Ja luontoa. Päätin ilmoittautua Viron alkeiskurssille, että oppisin pärjäämään ihan perustilanteista. Ei sitä vaan kehtaa olla kuin joku brittiläissika.