keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Symbioosin vuodarikisa

Symbioosi, Helsingin biologien ainejärjestö, on nyt käynnistänyt vuoden 2013 vuodarikisan. Vuodari on hemulislangia, ja tarkoittaa ekaa lajihavaintoa kuluvana kalenterivuonna. Koska lajintuntemus on biologin työssä tärkein yksittäinen työkalu ja minun ehdoton akilleen kantapääni, ja koska kyllä ne kuitenkin on linnut kaikkein mielenkiintoisimpia (näätätuntemuksella ei mun duuneissa pärjää, eikä niitä kuitenkaan pääse näkemään), osallistun. Koska sydän on välttämättömyys työssä jaksamisessa, kehitän itselleni innostusta näiden tirppojen kanssa.  Aika pitkällä kyllä olen jo.

Koska tämä kuitenkin on ennen kaikkea biologin blogi, kertoilen täällä näitä lintukokemuksiani nyt sitten pitkin vuotta parempieni hengessä sitä mukaa, kun jaksan.

Aloitetaan:

Vuodarikisa käynnistyi osaltani ihan mukavasti. Aloitin tosin vasta nyt sattuneesta syystä (Maiat olivat väärässä, tuomiopäivä oli 1.1., mutta kyllä siitäkin selvittiin). Mutta helppohan se on tässä vaiheessa kotisohvalta kuikuilla, kun jokainen laji on vuoden ensimmäinen.

Päivä ei edes alkanut talitiaisilla, vaan viherpeipolla. Kyllä oli eksoottista. Vaan ei aikaakaan, kun se päivän ehdoton kohokohta, pasilalainen kanahaukka lensi ikkunan ohi. Kyllä siinä karvaleukaa hellittiin. Lokkeja sen sijaan vihaan edelleen. Opinpa muuten sellaisenkin, että harmaa- ja selkälokit kuuluvat samaan kehälajiin tai lajijatkumoon. Sekin vielä. Maailmankaikkeus se vaan jaksaa vittuilla.

Mutta mukavahan se on noita tuttuja pikkulintujakin seurailla. Mun ikkunan vieressä on sellainen pieni pöheikkö, joku parisataa neliötä, joka on jostain syystä jätetty peruspuiston ulkopuolelle. Mutta kyllä se noita pikkulintuja vetää, ilman noita risuja olisi tämänkin pihapiirin yksilömäärät aika paljon pienemmät. No, sitähän pöheikkähän ollaan sitten luonnollisesti "hoitamassa", eli harventamassa, koska jokin epämääräinen metsäinsinöörin krooninen taimipelko. Siinä olisi yksi säästökohde, kaupungin metsäsuunnittelijat.

Session kruunasi sitten - siinä pöheikössä viivähtänyt - naaraspunatulkku. Ei ole ollenkaan hassumpaa tämä ei-sitten-niin-yhtään-kärsimysstaijailu.

Lajit:
Viherpeippo (tosiorni laittaisi yksilömäärät mutta arvatkaapa kolmasti, viitsinkö todellakaan kuluttaa aikaani määrien laskemiseen)
Talitiainen
Sinitiainen
Mustarastas
Varpunen
Kanahaukka
Kalalokki
Harakka
Varis
Punatulkku

Lisäys 17.24
Päiväkävelylläni Kallion läpi Kauppatorille kiikariin osuivat myös:
Naakka
Pulu
Sinisorsa
Harmaalokki
Naurulokki
Varmaan lokkeja oli kaikkea muutakin mahdollista, mutta ota noista nuorista nyt selko.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti