lauantai 30. marraskuuta 2013

Suomen Luonnonsuojeluliitto ja tuulimyllyt

SLL on huolissaan Itä-Helsingin luontokohteiden rakentamisaikeista, laati tiedotteen ja pääsi Hesariin. Liiton huoli on täysin perusteltu ja hyvä, että SLL:n emojärjestökin on huomauttanut Kivinokan, Vartiosaaren ja Meri-Rastilan metsän puolesta. Kaikki ovat sellaisia kohteita, että niiden kuuluisi olla rakennuslistalla häntäpäässä.

Ikävä kyllä SLL tarjoaa lääkkeeksi varautumista vähäisempään kasvutavoitteeseen. Liiton mukaan pitäisi lähteä hakemaan asuntoja 100 000 asukkaalle vähemmän kuin kaupunkisuunnitteluviraston omissa suunnitelmissa. Näin SLL työntää päänsä pensaaseen ja sulkee itsensä ulos keskustelusta. Ja heti on kaupunki-ihmiset vittuilemassa.

Helsingin seutu kasvaa. Ksv:n käyttämät väestöennusteet lähtevät siitä, että vuonna 2050 Helsingin seudulla on 600 000 asukasta nykyistä enemmän. Se on hirveä määrä, mutta syntyy ihan ymmärrettävistä asioista. Helsingin seudulla syntyy enemmän lapsia, ja täällä ovat työpaikat. Elämme jälkiteollisessa yhteiskunnassa, joka elää kaupungeista. Työpaikat erilaistuvat ja hakeutuvat isoihin keskuksiin. Tämä on maailmanlaajuinen trendi, eikä se tule Suomessa olemaan erilainen. Suomen talous tehdään pitkälti Helsingissä, ja tämä tulee voimistumaan, kun ICT-ala (joka on hyvin kaupunkikeskeistä) kasvaa. Harvoja aloja, joka Suomessa kasvaa, muuten.

On hyvin epäterveellistä, että Suomen kaupunkikehitys perustuu nimenomaan Helsingin kasvamiselle, eivätkä muut kaupunkiseudut houkuttele väkeä ja työnantajia samalla mitalla. Olisi kaikille paljon helpompaa, jos muut isot kaupungit toimisivat samanlaisina vetureina kuin Helsinki. Näin ei kuitenkaan ole, eikä sitä korjata sillä, että Helsingin kasvua rajoitetaan jotenkin keinotekoisesti. Siinä kärsii Helsinki ja Suomi, eikä siitä kostu Turku tai Tampere vaan Tukholma tai München.

Eli Helsinki kasvaa. Työpaikat keskittyvät tänne, ja töiden perässä ihmistenkin on pakko muuttaa tänne. Jos Helsinki ei kaavoita ja rakenneta rajojensa sisälle asuntoja, hakeutuvat ihmiset johonkin lähelle. Ja se tarkoittaa kehyskuntien kasvua; väki ostaa talon Kirkkonummelta tai Pornaisista, sieltä mihin on varaa. Ja sitten ajetaan autolla isoa tietä pitkin kaupunkiin töihin. Talohan on tietysti omakotitalo, kuka helvetti nyt haluaisi asua Pornaisissa jossain kerrostaloluukussa kun rahat riittäisi omakotitaloonkin? Soininvaara on pyöritellyt lukuja blogissaan, kannattaa katsoa.

Jos taas Helsinki kaavoittaa asuntoja sisäänsä, muuttavat ihmiset niihin. Työpaikka on sen verran lähempänä, että julkisia on huomattavasti helpompi hyödyntää. Asunnot tuppaavat olemaan kaupungeissa tiiviimmin rakennettuja kuin kehyskunnissa, joten ihmistä kohti rakennettua alaa tarvitaan vähemmän.

Eli kun Helsingin seudulle joka tapauksessa rakennetaan, kannattaa monessa mielessä rakentaa Helsingin rajojen sisään niin paljon asukkaita kuin mahdollista. Näin säästyy luontoa muualla. Temen kirjoitus kannattaa lukea ja sisäistää.

Eli jos Vartiosaaret yms. yritetään saada suojeltua sanomalla, että kaavoittajat kortistoon ja asuntoja vähemmän, ehdotetaan lääkkeeksi jotain, mikä on hyvin myrkyllistä Helsingin seudun ja koko Suomen taloudelle ja johtaa isompien alueiden raivaamiseen Helsingin rajojen ulkopuolella. Ehdotus on täysin eri maailmasta kuin missä kaupunkisuunnittelu elää. Siksi tuollaisia ehdotuksia ei tulla ottamaan vakavasti. Helsingin seudun voimakas kasvu on tosiasia, ja on tärkeä miettiä, miten kasvu toteutetaan: Helsinkiin tiiviisti vai kehyskuntiin levällään. Ehdotus, että ei tehdä mitään, ei tule menemään läpi. Se on vastaava tilanne kuin libertaari perustelemassa markkinoiden ihanuutta sanomalla, ettei ilmastonmuutosta ole tai kannata ottaa huomioon, eikä ympäristörajoitteitakaan näin ollen tarvita. Tai Don Quijote tökkimässä tuulimyllyä uudestaan ja uudestaan.


Sen sijaan täytyy muistaa, ettei Helsinginkään kasvu voi tapahtua hinnalla millä hyvänsä. On olemassa metsiä ja Metsiä. Monessa tapauksessa on biodiversiteetin kannalta yksiselitteisesti parempi rakentaa kehyskunnan puupellolle kuin Helsingin vanhoihin arvometsiin. Helsingissä on paljon suojelemisen arvoista luontoa, joka täytyy huomioida. Se on tietysti kaupunkisuunnittelijoiden kannalta ikävä asia, mutta sellaista se on. Siksi luonnonsuojelujärjestöjen tulee pitää meteliä, kun oikeasti arvokkaita kohteita ollaan pilaamassa. Esimerkiksi SLL:n Mannisen huomio siitä, ettei näitä luontokohteita tarkastella mitenkään osana isompaa kokonaiskuvaa on täysin oikea ja vaatisi huomioimista. Mutta mikäli haluaa tulla otetuksi vakavasti, ei lääkkeeksi voi ehdottaa Helsingin kasvamisen rajoittamista. Silloin vain tekee itsensä naurunalaiseksi, eikä keskustelusta tule enää hedelmällistä. Mieluiten kannattaisi yrittää keksiä jotain konkreettisia vaihtoehtoja, jotka purevat  myös kaupunki-ihmisiin. Siksi argumentoinnin kannattaisi olla jotakin tällaista:

HELSINGIN KASVU EI VOI TAPAHTUA ITÄ-HELSINGIN LUONTOKOHTEIDEN KUSTANNUKSELLA

Helsinki on tekemässä pahaa jälkeä Itä-Helsingissä, jossa se aikoo tuhota Kivinokan, Meri-Rastilan ja Vartiosaaren arvokkaat luontoalueet. Lopputuloksena kaupunki on paitsi tuhonnut maakunnallisestikin arvokkaat metsäalueet ja haitannut Itä-Helsingin metsäekologisen kokonaisuuden toimimista, myös laajentanut kaupunkirakennetta ja tehnyt siitä toimimattomampaa.

Kaupunkisuunnittelijoiden unelmakaupungin Vancouverin kaavoituspäällikkö, ksv:n vieraana ollut Brent Toderian kertoi Vancouverin tiiviyden ja urbaaniuden johtuvan ennen kaikkea siitä, että kaupungilla ei ole ollut tilaa laajeta, kun kaupungin eteläpuolen pellot suojeltiin. Lopputuloksena kaupunki on jatkuvasti tiivistänyt vajaita tonttejaan ja kasvanut sisäänpäin. Myös Tukholma on suojellut merkittävän osan viheralueistaan, ja lopputuloksena on, että kaupungin on pakko tiivistyä. Ksv pettää itseään kuvittelemalla, että se voi saavuttaa tiiviin, urbaanin, vireän tai liikenteellisesti toimivan kaupungin laajentuneine keskustoineen rakentamalla uusia saarekkeita ja lähiöitä virkistysalueille. Kaupan päälle menetetään lopullisesti merkittävät luontokohteet, haitataan ekosysteemien toimintakykyä ja hävitetään hienot virkistysalueet.

Ksv:n ja kaupungin poliitikoiden tulisi nyt näyttää olevansa tosissaan luomassa oikeasti tiivistä kaupunkirakennetta, joka perustuu joukkoliikenteeseen ja jossa on tarpeeksi ihmisiä luomassa monipuoliset palvelut. Lähiöihin tulee laatia tiivistyskaavat, joissa aluetehokkuus muodostuu lähemmäs kahta kuin yhtä. Kaikki parkkikentät ja liikennevihreät tulee kaavoittaa tehokkaampaan käyttöön, ja kaupunkimoottoritiet tulee bulevardisoida. Keskustan läheiset teollisuusalueet tulee muuttaa monimuotoisiksi kaupunkialueiksi.

Parkkipaikkanormista ja muista tiivistä rakentamista rajoittavista ja täydennysrakentamista estävistä normeista on luovuttava. Tonttien tehokkaasta täydennysrakentamisesta on tehtävä taloyhtiöille taloudellisesti hyvin kannattavaa. Mikäli virkistysalueita pitää gryndata, valitaan ensiksi ne, joissa ei ole luontoarvoja.

Niin kauan, kuin edellä mainittuja toimenpiteitä ei ole toteutettu, ovat luontokohteiden kaavoitushankkeet täysin vailla minkäänlaista kaupunkisuunnittelullista pohjaa.

torstai 14. marraskuuta 2013

Lahopuutarha

Suomen luonnonsuojeluliiton, Helsingin yliopiston, Aalto yliopiston ja Helsingin kaupungin järjestämän lahopuutarha-kilpailun palkinnot julkistettiin tänään. Kilpailun tehtävänä oli suunnitella biologi-suunnittelijaopiskelijajoukkueissa puutarha, jonka täytyi "hyödyttää luonnon monimuotoisuutta, olla esteettisesti kiehtova ja ympäristöönsä sopiva sekä olla turvallinen". Onnittelut voittajille! Meidän joukkueen ehdotus ei palkintoja saanut, vaan eipä tuo haittaa. Meillä oli hauskaa ja toivottavasti yhteistyö jatkuu vastakin.

Itse kisasta olen erityisen innoissani. Juuri tätä lisää! Kun ihmisillä on pihoja ja kaupunkeihin vaan tarvitaan viheralueita, niin miksi niitä ei voisi tehdä myös ekologisesti järkeviksi?

Olen viime aikoina oppinut eri lähteistä paljon puistojen arvoista. Vanhat puisto- ja kartanopuutkin ovat näet yllättävän mielenkiintoisia tarjoten kodin useille lahottajasienille, kovakuoriaisille ja niin edelleen - kunhan puistoja ei vaan hoideta liian intensiivisesti, ja monimuotoisuudellekin jätetään jokin sija. Olisitko esmes tiennyt, että Espan lehmuksista noin jokaikisessä kasvaa jokin lahottajasieni? Puun ei tarvitse olla kuollut ollakseen laho.

Näin ollen myös puistoihin voidaan ja kannattaa lisätä lahoelementtejä. Vanhan vaahteranrungon voi jättää makaamaan johonkin sivummalle. Näin Helsingissäkin tehdään jonkin verran, aina voisi toki tehdä enemmän. Tuloksena on monimuotoisempi ja runsaampi hyönteslajisto, sitä kautta runsaampi linnusto. Tasapainoisempi eliöyhteisö takaa kestävämmän ja uusiutumiskykyisemmän luonnon, mikä turvaa ne ekosysteemipalvelut jatkossakin. Ja onhan monimuotoinen puistoluonto nyt miljoona kertaa hauskempaa tutkiskeltavaa esim. lapsen kanssa kuin joku sliipattu kaupan nurmiseos.

Erinomainen idea, joka keksittiin yhdessä kilpailutyössä, ja jota mainostan, on lahopuiden QR-koodit. Näitä voi asentaa isoihin lahorunkoihin, josta hätääntyneet kansalaiset ovat olleet huolissaan. Idea on loistava: näin näytetään, että tälläkin rungolla tässä on jokin tarkoitus. Valistus leviää. Tätähän olen ehdottanut jo aiemmin: ihmisille pitää kertoa, miksi maassa makaava runko tai vähän villinä rehottava nurmi on hyvä asia. Näin ne muuttuvat paljon hyväksyttävämmiksi.

Lahopuu sopii myös puutarhaan. Se antaa monelle tärkeälle pölyttäjälle kodin.
Tällä puulla on merkitys. Kuva: SLL

Ilahduttavan paljon kilpailutöissä huomioitiin muitakin ekologisesti hyvän puiston elementtejä: paljon kukkia, kotimaisia kasvilajeja, hallittua hoitamattomuutta ja niin edelleen. Hoidetuissakin puistoissa voidaan vaalia luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemipalveluja, ja vieläpä todella hyvin: tänne ne perinnebiotoopit ja vanhojen kartanonmaiden kukkakedot. Myös piknik-puistoihin sopivat hoitamattomammat läntit varsin hyvin. Kyllä pölyttäjät tykkää ja sukupuutot vältetään, ja vielä säästetään ruohonleikkuukuluissa. Mä olen jo pitkään sanonut, että ei se ole niiden kukkaniittyjen vika, jos maisema-arkkitehti ei osaa suunnitella niitä hyödyntäen toimivaa ja kaunista puistoa. Se tarkoittaa, että maisema-arkkitehti on huono ja joutaa vaihtoon.

Samassa törmäsin SLL:n kotioppaisiin, joihin en ollut aikaisemmin törmännytkään. Vaikuttavat oikein hyviltä, kannattaa tsekata. Ei biodiversiteetin suojelun tarvitse olla mitään ryppyotsaista kettinkisotaa metsäkoneita vastaan. Se voi olla kaunista, mukavaa, hauskaa ja kiinnostavaa. Samalla turvaa ihmisyhteiskunnan edellytyksiä tällä planeetalla. Ei huono diili.