tiistai 11. syyskuuta 2018

Luonnonsuojelussa ei ole kyse yksilöistä vaan elinympäristöistä

Hesarissa oli taannoin juttu, jossa östersundomilainen yrittäjä on äkeänä kaupungin päätöksistä. Tämä blogaus ei käsittele nyt Östersundomin asioita oikeastaan ollenkaan, mutta tuon artikkelin eräs sitaatti sai minut ehkä tajuamaan, miksi luonnonsuojelu voi näyttäytyä pöljältä asiaan vihkiytymättömien silmiin. Kirjoitan "ehkä" siksi, että kyökkipsykologisointi on vaarallista, eivätkä luonnonsuojeluun vihkiytymättömät ihmiset ole mikään monoliitti. Mutta koitan kuitenkin.

Tuo kyseinen sitaatti kuuluu:
”Kyllä ne pyyt sieltä lentävät pois, kun rakentaminen alkaa. Vai onko joku muka nähnyt pyitä Mannerheimintiellä?”
Pyy on yleinen laji, jonka kanta on  Suomessakin satoja tuhansia pareja. Östersundomin kaavoitus on kuitenkin tyssännyt monissa yksityiskohdissa Natura-arvioon, jossa yksi eniten päänvaivaa kaavoittajille aiheuttanut suojeluperuste on ollut juuri pyy. Näin ollen voi näyttää siltä, että Östikassa luonnonsuojelussa olisi kyse siitä, mitä noiden muutamien reviirien pyille oikein tapahtuu. Ja koska osaavathan ne pyyt lentää pois sieltä reviireiltään, näyttäytyy koko naturahömpötys lillukanvarsiin takertumiselta.

Mutta ei tässä Natura-tapauksessa ole kyse niillä reviireillä asustavista pyistä, vaan niistä reviireistä eli pyille sopivista elinympäristöistä! Minulle ja käytännössä kaikille muillekin on herttaisen yhdentekevää, mitä niille tällä hetkellä Östikan metsissä asustaville pyille käy. Ne kuolevat muutaman vuoden kuluttua joka tapauksessa. Oleellista on se, ettei pyille soveltuvien elinympäristöjen määrä vähene, jotta kyseinen laji ilahduttaisi metsäretkiämme (miksei myös ruokapöytiämme) tulevaisuudessakin. Kyse ei siis ole tämänhetkisistä pyistä, vaan niiden ja muiden pyy-yksilöiden poikasista, niiden poikasista ja niin edelleen. Puhumattakaan siitä, että samoja vanhoja metsiä asuttaa niiden pyiden lisäksi monta muutakin metsälajia.

Luonnon monimuotoisuuden hupenemisen ja massasukupuuttoaallon merkittävin syy on elinympäristöjen hävitys, jota lajimme harrastaa. Yleensä se tarkoittaa juuri tällaista pientä ja vähittäistä nakertamista sieltä täältä, nakertamista, joka vähä vähältä pienentää populaatioille soveltuvia alueita ja lopulta kokonaisten lajien elinmahdollisuuksia. Juuri tuohon elinympäristöjen hupenemiseen luonnonsuojelu yrittää vastata. Kyllä yksilöjen säilyttämiseenkin (tekohengittämiseen) tähtäävää luonnonsuojeluakin tehdään, mutta onneksi se on selkeä kuriositeetti.

maanantai 19. helmikuuta 2018

101. blogaukseni

Tämä blogaus piti tehdä kauan sitten. Ja tästä piti tulla "100. blogaukseni", mutta viimeksi tuli liian ajankohtaista asiaa. Luvassa siis pakollinen oman blogihistoriani luotaus.

Tähän alkuun kuulunee kirjoittaa: "hyvänen aika, miten aika rientää!" Sillä kyllähän se rientää; aloitin tämän blogini - herranjestas - melkein kuusi vuotta sitten, enkä ole saanut edes alkuaikojen suunitelmistani likimainkaan kaikkea kirjoitettua. Pidän vieläkin blogaamiseni alkamista varsin tuoreena juttuna, vaikkei se sitä kyllä enää oikein millään mittarilla ole.

Blogini historia juontaa lukioikäisen Joelin kotiin, jonne tipahti postiluukusta Helsingin kaavoituskatsaus. Jostain syystä jäin lukemaan sitä ja olin myyty. Seuraavat vuodet vietin kaupunkisuunnitteluviraston nettisivuilla kahlaten läpi jokaisen kaavaselostuksen ja havainnekuvan, useaan kertaan. Erityisesti Kalasataman materiaalit olivat suosikkejani. Olenkin viettänyt elämästäni valehtelematta tuhansia tunteja viraston materiaalien parissa. Jossain vaiheessa eksyin Osmo Soininvaaran (virh.) blogille, jossa kaupunkisuunnitteluasioita ruodittiin säännöllisesti. Tämä oli minulle jotain tavattoman uutta: joku saattoi olla viraston suunnitelmista ja perusteluista eri mieltä ja jopa pitää niitä huonoina! Samaan aikaan Lisää kaupunkia -väki kokoontui ja terästäytyi, ja eksyin kahlaamaan läpi myös Mikko Särelän (virh.), Otso Kivekkään (vihr.), Tolkun ja myöhemmin Hannu Oskalan (vihr.) blogeja. Niissä käytyjen keskustelujen innoittamana perustin sitten omankin blogini, pitihän näitä luontokysymyksiäkin jonkun käsitellä. Tässä onkin syy siihen, miksi alkupään kirjoituksissani olen viitannut useasti kyseisten herrojen blogeihin: ne olivat tuolloin ne areenat, joissa kaupunkisuunnittelukeskustelua käytiin, ja joissa uutta kaupunkisuunnitteluparadigmaa muodostettiin. Itsehän olin perusajatuksesta hyvin samaa mieltä: se mikä rakennetaan, rakennetaan kunnolla (kuvittelin mielessäni niitä kauniita havainnekuvia) samalla laadukkaat ja laajat viheralueet säästäen. Tuo johtoajatus, sekä kyseisten blogistien tapa kuvata ajatuksenkulkunsa selkeästi, teki minuun aikanaan vaikutuksen, vaikka en todellakaan kaikkia heidän näkemyksiään tahi päätöksiään allekirjoittanut tai allekirjoita edelleenkään. Sittemmin olen alkanut kerätä näkemyksiä laajemmista lähteistä, ja väitän omien näkemysteni monipuolistuneen melkolailla. Toki koko aihepiiri on sellainen, että monipuolinen keskustelu on ylipäätään lisääntynyt vasta viime vuosina (ainakin oman havainnointini mukaan). En ole myöskään koskaan harkinnutkaan puoluepolitiikkaan osallistumista; puoluepolitiikka ällöttää minua.

Blogini on viettänyt aika pitkän aikaa hiljaiseloa, tätäkin höpölöpö-juttua olen jankannut puolitoista vuotta. En kuitenkaan ole missään vaiheessa unohtanut sitä, tai ajatellutkaan blogaamisen lopettamista. Päinvastoin, minulla on varmaan 30 aihetta muistivihkossa odottamassa kirjoittamistaan. Joskin osa niistä lienee jo auttamattomasti vanhentuneita. Pari ekaa vuotta jaksoin kirjoittaa aika aktiivisesti, tosin varsinaisia ekologisaiheisia juttuja julkaisin lähinnä ensimmäisenä blogistivuonnani: vuonna 2013 kirjoittelin suhteessa enemmän lintujutuista ja "kevyemmistä" aiheista. Jos kohta olihan siellä asiaakin seassa. Loppuvuodesta 2013 kirjoitusaktiivisuuteni pieneni merkittävästi. Kyseinen ajanjakso oli, miten sen nyt sanoisi... kasvattavinta aikaa elämässäni. Parisuhde meni päin helvettiä, minkä lisäksi tein yhden lukuvuoden aikana yli puolentoista vuoden opintojen verran kursseja, ja lapsestakin piti huolehtia. Olin siis jokseenkin koko ajan kiireinen, stressaantunut tai krapulassa, ja blogista huolehtiminen oli helppo pudottaa pois ensimmäisten asioiden joukossa. Sen koomin blogaamisen pariin palaaminen on ollut yllättävän vaikeaa - rutiini hävisi. Toki elämäkin jatkoi "häiriötekijöiden" heittelyä tielle: gradu, väitöskirjaprojekti, uudet tyttöystävät ja erot. Sekä tietenkin arki feisbuukkeineen ja netflixeineen. Yhtä kaikki, hinku palata blogin pariin on ollut kova, mutta tyhjän luonnossivun syndrooma on ollut aika vahvaa.

Osittain blogaamisen kynnykseen on vaikuttanut myös kaksi muuta seikkaa. Ensinnäkin, liityin 2015 (vihdoin?) Facebookiin, jonka keskusteluissa olen saanut päästää suuren osan kaupunkisuunnittelu- ja -luontohöyryistäni; asioiden kirjaaminen toista kertaa blogiin ei ole enää tuonut samanlaista tyydytystä. Toisekseen, tavoitteenani on ollut pitkään nostaa blogini rimaa enemmän tieteellissävytteiseen ja ammattimaisempaan suuntaan. En aio tehdä tästä mitään tiedeblogia sinällään, vaan lähteistää juttuni paremmin ja käsitellä vähän isompia kokonaisuuksia kerrallaan, monipuolisemmin. Jatkaa kaupunkipiha-linjalla siis. Tämä tavoite on luonnollisesti kääntäen verrannollinen blogauksien aloittamisen helppouteen.

Sikäli on ollut vähän harmi, etten ole jaksanut jatkaa bloginpitoa aktiivisemmin. Tämä nimittäin palvelee erittäin hyvin kahta tarkoitusta: oman ajattelukulun selventämistä sekä arkistointia. Omat ajatukset muuttuvat paljon selkeämmiksi ja kypsemmiksi, kun ne pitää muotoilla ymmärrettäväksi ihmiskieleksi.

Lisäksi on ollut hauska seurata, miten omat näkemykset ovat aikanaan muodostuneet. Luin tätä blogausta varten kaikki aiemmat tekstini läpi, ja hymistelin moneen kertaan. En ole niinkään vanhan minäni kanssa eri mieltä oikein mistään, mutta asioiden painotukset ovat nykyään erilaisia - mikä on toki varsin luonnollista, jopa positiivista. Kaupunkiluontoon liittyvissä kirjoituksissa näkyy vuosilta 2012-2013 hyvin vahva painotus luonnon toiminnallisuuteen: toistelen monessa kirjoituksessa sitä, kuinka luonto on dynaaminen entiteetti, jonka prosessit miedän tulisi turvata. Oli hauska huomata tuonaikainen tohotukseni. Olen asiasta edelleen sataprosenttisesti samaa mieltä, mutta nykyään suhtautumiseni on jo paljon monisyisempi ja -ulotteisempi, ja tuo toiminnallisuus-aspekti vaikuttaa enemmän taustalla. Asiasta on siis tullut minulle hyvin tuttu, mikä on ihan positiivista huomata. Toisaalta olen toistellut kaupunkiteesiäni, jonka mukaan kaikki vähäarvoiset pusikot saa ja voi ja tulee rakentaa aivan täyteen, mutta ne arvokkaat kohteet pitää säästää. Tämä näkemykseni tuottaa ehkä erilaisempia johtopäätöksiä nykyään kuin tuo luonnon toiminnallisuus -näkökulma: tiedon karttuessa yhä useampi asia vaikuttaa siihen, mikä pusikko on "arvokas" tai "arvoton", ja millaisista näkökulmista asiaa pitäisi kulloinkin tarkastella. Jossain määrin olin ehkä unohtanut tuonaikaisen ajatukseni, joten oli aika hyvä että kahlasin blogini taas läpi. Ihan hyvä perusajatus se kuitenkin on.

Lisäksi ympäristöongelmatekstini oli minulle hyvä muistutus siitä, miten olen joskus nähnyt tarpeelliseksi ajatella. Tämänkin ajatukseni olin enemmän tai vähemmän unohtanut, ja oli erittäin hyvä, että muistin sen. Tällä teemalla kun on mahdollisesti suurikin vaikutus siihen, millaisena asiantuntijana tulevaisuudessa toivottavasti toimin. Olinpas minä fiksu tuolloin.

Bloginpitämisellä on siis minulle ihan henkilökohtainen merkitys, vaikka toki pidän sitä myös itselleni tärkeiden asioiden ja omien mielipiteideni julkaisukanavana. Tämä on luullakseni varsin yleinen suhtautuminen bloginpitäjien keskuudessa. Seuraavaksi agendallani olisi kirjoittaa vihdoin ja viimein valmiiksi useamman blogauksen mittainen saaga, jossa perustelen miten ja miksi luontoa pitäisi mielestäni suojella (muistatteko kun kirjoitin, että riman nostaminen nostaa myös kirjoittamisen kynnystä?).

Sen jälkeen minua kiinnostaisi luoda jonkinlainen näkemys siitä, miten biodiversiteetin hupeneminen voitaisiin/pitäisi hoidettua maankäytön suunnittelussa. Oma näkemykseni on siis, että perinteinen luonnonsuojelu naturoineen ja suojelualueineen ei vielä riitä, vaan luonto pitää turvata läpileikkaavasti maankäytön suunnittelussa. Se vaan on siitä ilkeä aihe, että luonnon turvaaminen pitää olla täydellisesti linjassa aina maakuntatason kaavoista käytännön luonnonhoitosuunnitelmiin, ja vielä toteutukseen. Ajatuksenani on tutkiskella ja pohdiskella, millä maankäytön suunnittelun tasolla pitäisi huomioida mitäkin ekologisia seikkoja, ja miten suojelusuunnittelun pitäisi toimia yhdessä kullakin maankäytön suunnittelun askeleella. Ja miten ekologiset kompensaatiot sopivat tähän. Ja ilmastokin muuttuu, mikä sekoittaa pakkaa. Luonnollisesti projekti pitäisi aloittaa ihan perusasioista: mikä on oikeasti Suomen luonnon tila jne. sekä tietenkin seurata muiden samaa aihepiiriä pähkäilevien ihmisten tutkimustuotoksia. Tässä sitä olisi minulle ihan kylliksi pureskeltavaa iltojen iloksi. Saa nähdä kuinka käy, en lupaa mitään. Ja kai tänne pitäisi yrittää jaksaa välillä luontojuttujakin laittaa, biologiblogi kuitenkin on kyseessä.

Blogini kulkua on ollut myös hauska verrata Helsingissä tapahtuneeseen kehitykseen. Tämä uusi kaupungistuminen ja "Lisää kaupunkia" -kehitys on ollut näkyvää melko pitkälti blogihistoriani verran - hyvässä ja pahassa. Vaikken ole koskaan ollut kyseisessä liikehdinnässä mitenkään osallinen, olen seurannut Helsingin kaupunkisuunnittelun Zeitgeistin muutosta jokseenkin herkeämättä. Toki tämän muutoksen siemenet kylvettiin paljon ennen kuin minä aloitin havainnointini, mutta nämä viime vuodet olen saanut todistaa nopean kehityksen aikaa. Se onkin hyvä muistutus ajan kulumisesta. Asioita tapahtuu koko ajan, yhtä aikaa nopeasti ja hitaasti. Vastahan minä tutkailin Kalasataman ensimmäisiä havainnekuvia, ja nyt jo rakennetaan Salmisaareen parasta kaupunkia miesmuistiin, monien ajankohtaisten ja hektisten (vaikkakin silloin ikuisten) jankkausten jälkeen. Kaupungilla on viherkattostrategia, ja kaupunkimetsien hoidon ensisijainen tavoite on monimuotoisuuden lisääntyminen. Vuosi on pitkä aika, ja vuodessa ehtii sattua kaikenlaista, mutta kuitenkin ne kuluvat kovin nopeasti. Tätäkin blogia on hierottu jo kuuden vuoden ajan.