tiistai 23. lokakuuta 2012

Kaupunkimetsät

Joskus olen kuullut ihan fiksujenkin ihmisten suusta, että kaupunkimetsiin ei kannata niin panostaa, sillä ne eivät kuitenkaan tule luonnontilaisiksi. Ymmärrän logiikkansa, mutta he ovat väärässä.

Kaupunkimetsää Keskuspuistossa

Olen jo moneen kertaan sanonut, että biofysikaaliset ekosysteemipalvelut hoituvat parhaiten metsillä. Väite ei ole mitenkään tuulesta temmattu. Esimerkiksi metsien biomassa ja tuotanto (siis yhteyttämisen määrä) on valtavasti suurempi kuin niittyjen tai puistojen. Se taas tarkoittaa, että metsiin sitoutuu paljon enemmän hiilidioksidia ja muita saasteyhdisteitä.

Joskus yhdellä semmakurssilla esitettiin kiinalaistutkimus, jossa oli mallinnettu hiilidioksidin ja typen oksidien poistamiseen optimipuisto. Siinä hehtaarilla oli 100 puuta ja 10 000 pensasta, siis yksi pensas neliömetrillä ja yksi puu 10x10 metrin ruutua kohti. Viheralueena tuo olisi aika kökkö, mutta väitän metsien pääsevän aika lähelle. Metsälaikuilla on paljon nuoria taimia (ellei niitä siivota pois), ja kenttäkerros paikoin täynnä saniaisia, heiniä ja muita kasveja. Sitomiskykyä siis löytyy.

Paikallinen monimuotoisuus - joka hoidetuista puistoista siis käytännössä puuttuu - on myös hyväksi siksi, että kasvilajit ovat sitomiskyvyissään erilaisia. Esimerkiksi havupuut suodattavat ilmaa tehokkaammin, mutta lehtipuut ovat parempia yhteyttämään jne. Typpikaasun sitomiseen ilmasta taas tarvitaan hernekasveja, jotka elävät symbioosissa typensitojabakteerien kanssa (tällä ei ole välttämättä ilmanlaadun kannalta kauheasti tekemistä, mutta maaperän toiminnan kannalta se voi olla hyvinkin tärkeää). Siksi kannatan sitä hallittua hoitamattomuutta, jossa kasvit saavat asettua paikoilleen paljolti itsekseen. Tämä pätee myös metsiin, ei kannata tehdä mitään suuria ja yksipuolisia monokulttuureja.

Metsissä on paljon kasveja, ja paljon isoja puita, eli niiden lehtien (tai neulasten) pinta-ala on todella suuri. Paljon suurempi kuin jonkin ruohikon. Se tarkoittaa paitsi tehokasta yhteyttämistä, myös suurta vedensitomiskykyä. Mieti, kuinka suuri jonkun vaahteran pinta-ala on, kun lasketaan yhteen jokaisen lehden, oksan ja rungon ala. Kaikki siihen pinnalle kerääntyvä vesimäärä litisisi ilman niitä puita kellareihin ja viemäreihin. Puut myös "imevät" juuriensa avulla vettä maasta ja haihduttavat sen ilmaan. Puhutaan sadoista litroista vettä päivässä. Siis per puu. Juuret haarautuvat lopulta mikroskooppisen ohuiksi säikeiksi, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on valtavan suuri. Kun tähän vielä lisätään sienijuuret, jotka ovat siis enemmän sääntö kuin poikkeus, pystyy metsä sitomaan ja haihduttamaan valtavat määrät sadevesiä. Siksi haluan metsiä, niissä maaperä ja juuristo saavat olla yleensä jokseenkin rauhassa.

Mitä tulee kaupunkimetsien rooliin biodiversiteetin suojelussa, on asia vähän kinkkisempi. Mutta näen niissä siltikin mahdollisuuden.

Globaalisti kaupunkimetsiä uhkaavat vieraslajit, kuten puutarhakarkulaiset. Metsät ovat lisäksi niin pirstoutuneita, että jos jostain laikusta häviää jokin laji, ei se todennäköisesti enää sinne leviä. Täällä pohjolassa tilanne on kuitenkin toinen.

Kaupunkirakenteemme on mukavan hajanainen, siis metsien näkökulmasta, eli täällä on paljon pieniä metsälaikkuja siellä täällä. Jos jostain laikusta häviää paikallisesti jokin laji, on aika suuri todennäköisyys että sinne eksyy pian saman lajin yksilö, oli se sitten lentävä hyönteinen tai tuulen mukana leviävä siemen. Ihan perus metapopulaatioekologiaa. Toisekseen viileä ilmastomme rajoittaa myös jonkin verran vieraslajeja leviämästä, eikä ongelma täällä ole yhtään niin suuri  kuin esmes Keski-Euroopassa.

Hajanaisessa Espoossa on metsälaikkuja siellä sun täällä.

Juurikin tämän paikallislajiston uusiutumiskyvyn vuoksi haluaisin pitää kaupunkimetsien verkoston toimivana, eli metsäalueet yhteydessä toisiinsa. Kaupunkirakenteelle suopein vaihtoehto on minusta pitkät ja yhtenäiset metsäsormet, jotka sitten yhdistyvät toisiinsa jossain.

Olin taannoin kuuntelemassa väitöstilaisuutta aiheesta. FM(väit.) oli tutkinut 20 vuoden ajan tamperelaista metsälaikkua. Eikä siellä sen kummempia lajistomuutoksia ollut tapahtunut, pitkälti pysynyt samanlaisena. Tosin oli sielläkin pientä painetta: viereisestä hautausmaasta levisi koko ajan sembramännyn siemeniä, ja pieniä taimia oli siellä täällä. Onneksi puut kasvavat hitaasti.

Ja sitten se taikasana: lahopuu. Siteeraan Suomen punaista kirjaa: "Metsäelinympäristöjen muutokset ovat yhteensä 693 lajin (30,8 %) ensisijaisena uhanalaisuuden syynä. Yli puolella näistä lajeista uhanalaisuuden syynä on lahopuun väheneminen tai metsien uudistamis- ja hoitotoimet." Suomen talousmetsissä, joita siis valtaosa metsistä on, ei lahopuuta suvaita.  Luontaisesti vanhassa metsässä on lahopuuta 20-30 kuutiota hehtaarilla, talousmetsissä suunnilleen kolme. Kuitenkin puun lahoamisen ympärille on kehittynyt valtavan monimuotoinen ja hienovarainen ravintoverkko- yms. ekosysteemi, joka on aivan hätää kärsimässä. Minusta kaupunkimetsissä olisi suuri potentiaali näiden lajien säilyttämiselle.

Kaupunkimetsäthän ovat olemassa käytännössä siksi, että niistä on pidetty; muutenhan ne olisi jyrätty jo aikapäiviä sitten. Eli virkistysmetsien voisi aivan hyvin antaa olla metsiä, eikä pelkkiä puupuistoja. Ei niitä kannata kohdella kuin talousmetsiä. Moottorisahaa tai siimaleikkuria ei sinne mielestäni tarvita, muuten kuin lenkkipolkujen raivaamiseen. Sen sijaan puiden voi antaa lahota, kaatua itsekseen ja luottaa metsän omaan uudistumiskykyyn. Sillä säästäisi rahaakin. Sitä odotellessa kehitystä voisi toki vähän jouduttaa vioittamalla puuta sahaamalla tai vaikka dynamiitilla. Luulis kelpaavan ei-luontoihmisillekin.

Eivät kaupunkimetsät tietenkään tule olemaan ihan oikeita vanhoja metsiä: kaupunkimetsät ovat pieniä, jolloin reunavaikutus (se, että mikroilmastollisesti metsä ei ole "metsä" ennen kuin 50-100 metrin päässä reunasta) korostuu, lisäksi pohja- ja kenttäkerros kuluu kävelystä ja rehevöityy koirien ja ihmisten pissasta. Eli en luulekaan, että kaupunkimetsillä voisi korvata laajoja luonnonsuojelualueita maaseudulla. Kuitenkin monetkaan lajit eivät ole niin kauhean tarkkoja elinympäristöstään, kunhan tärkeimmät asiat, vaikka laho haapa ja sopiva kosteus, ovat kohdillaan. Tämän näkee jo Helsingin luontotietojärjestelmän kääpäkohteita katsellessa, kyllä täällä on hyvinkin rikkaita lahottajayhteisöjä. Ja siksi Meri-Rastilan metsähakkuut olivat järjetön ja pöyristyttävä teko.

Tältä näyttää vanha metsä. Ihan tuohon ei kaupunkimetsissä päästä, mutta monin paikoin riittävän lähelle.
Näen siis, että kaupunkimetsät voisivat olla hyvinkin lajirikkaita alueita ja oleellinen osa kaupunkiseutujen luonnon dynamiikkaa. Tällä tarkoitan esimerkiksi monimutkaisia ravintoverkkoja, jotka linkittävät erilaisia biotooppeja toisiinsa laajalla alueella. Metsän vanheneminen ja puun lahoaminenhan on aivan olennainen osa sitä dynamiikka. Ja tämä laajan alueen dynamiikka on se, joka pitää ne ekosysteemipalvelut kunnollisena ja turvattuina. Meille, kaupungin asukkaille.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Helsingin luontotietojärjestelmässä näkyy käävät!

Näköjään olen jo jotain auktoriteettia kerännyt. Olin juuri ajatellut  blogata siitä, ettei Helsingin luontotietojärjestelmässä näy arvokkaita sienikohteita, toisin kuin esmes Vantaan palvelussa. No sitten sinne järjestelmään on nyt ilmestynyt kääpäkohteet! Toimii.

Tosin selävsti päivitystyö on vielä kesken, esmes Kivinokan metsästä ei mainita vielä halaistua sanaa. Mutta näköjään Meri-Rastilan metsäkin on vastaava hotspot. Enpä tiennyt tuota.

Helsingin luontotietojärjestelmä on kaikkien kaupunkisuunnittelijoiden ihan ehdoton työkalu, hus sinne sinäkin, ja myös minun pääasiallinen lähteeni. Siellä näkyy, jos jossakin on jotain huomionarvoista lajistoa.

http://www.satokangas.fi/blogi/wp-content/uploads/k%C3%A4%C3%A4p%C3%A4-10.jpg

Kääväthän indikoivat lahopuun määrää ja metsän ikää (ekologisessa mielessä). Nyrkkisääntönä rikas kääpäyhteisö siis tarkoittaa, että metsä on vanhan metsän (kliimaksi)vaiheessa. Ja se on juuri ja tasan sitä, mitä kaupunkimetsiin pitäisi saada. Ja onhan se nyt hölmöä, että kasveista ja eläimistä raportoidaan kyllä kiltisti, mutta sitten jätettäisiin se kolmas makroeukaryoottiryhmä vallan huomiotta.

Ja jos ette siis tienneet, niin käävät on sieniä.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Tarvitseeko mikrobeista huolehtia?

Aika usein päästään luonnonsuojelukysymyksissä siihen, että miksei luontoväki meuhkaa bakteerien ja ameebojen puolesta, ihan yhtäläinen oikeus niilläkin on elää. Että miettikääs mikä suuri vääryys joku penisilliini on, onko ekologiaa, mitä!

Toki noin sanovat sanovat noin leikillään ja vittuillakseen, mutta koska olen aikuinen, enkä leiki enkä varsinkaan vittuile, sanon että ryystä sitä penisilliiniä vaan. Ei hätää.

Mikrobit on söpöjä! (c) GIANTmicrobes

Mikrobien, etenkin bakteerien ja aivan etenkin virusten evoluutio on hyvin nopeaa. Bakteerien sukupolvi voi olla vain kymmeniä minuutteja, siinä missä kasveilla ja eläimillä puhutaan yleensä vähintään vuodesta, monasti useammasta. Lisäksi bakteerit lisääntyvät suvuttomasti, eli uusi mutaatio siirtyy välittömästi kaikkiin "jälkeläisiinkin". Bakteerit siis uudistuvat hirvittävän nopeasti ja sopeutuvat ihan mihin tahansa oloihin. Ei kestä kauaa, kun ihmiskunta on suurten ongelmien edessä, kun evoluution edetessä bakteerit ryhtyvät hajottamaan eristemuoveja. Nailonia ja PVC:tä ne syövät jo.

Lisäksi mikrobeja on ja tulee aina olemaan ihan käsittämättömän paljon. Bakteerien biomassa on suurempi kuin muun eliöstön. Sinunkin painostasi puolitoista kiloa on bakteereja.

Kun yhdistämme nämä kaksi asiaa, bakteerien järisyttävän suuren yksilömäärän ja hillittömän nopean evoluution, tajuamme, että emme me voi tuhota ekologisessa mielessä relevanttia bakteeriryhmää mitenkään. Jos leikitään, että onnistuisimme myrkyttämään jokikisen puuta lahottavan bakteerin (emme onnistuisi), niin ei kestäisi kauaa kun uusi sukupolvi puun lahottajia olisi jo syntynyt.

Puhuin nyt bakteereista, koska ne ovat ehkä räikein esimerkki, mutta sama pätee hyvin pitkälti muihinkin mikrobeihin, kuten alkueläimiin ja jossain määrin mikroskooppisiin eläimiinkin. Ja jos ei tiedä mitä eroa on bakteereilla, alkueläimillä ja eläimillä, niin KVW.

Luonnon suojelussahan ei ole kyse siitä, että haluamme säästää kaikki söpöt ja pörröiset eläimet. Tai siis siitä siinä ei saisi olla kyse*. Luonnon suojelussa on kyse siitä, että pyritään turvaamaan luonnon toimintakyky niin, että se pystyy tarjoamaan ihmisillekin elinkelpoisen planeetan. Mikrobien evoluutio on niin nopeaa, että niiden roolia toimintakykyisessä luonnossa ei ihminen saa heikennettyä. Toisin on isompien eliöiden kanssa, joiden sukupolvet ovat huomattavasti pidempiä, yksilömäärät huomattavasti pienempiä ja täten evoluutio huomattavasti hitaampaa. Siksi kannattaa suunnata energia niiden suojelemiseen.

*Miettinyt joskus, jos saa näin provosoivasti sanoa, että pitäisi käydä tappamassa pandat ja liito-oravat sukupuuttoon, niin vapautuisi aika paljon resursseja oikeaan luonnonsuojeluun.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kivinokka

Kivinokassa kiehuu. Ossi Mäntylahti haluaisi rakentaa sinne townhouseja tai puukerrostaloja, vihreet vinkuu että ei saa kun se on niin kiva paikka.

Kukaan ei puhu luontoarvoista mitään! On se prkl kun vihreätkään eivät ymmärrä näitä asioita, että pitää meidän kiireisten ihmisten kertoa nämäkin. Ikään kuin mulla ei olisi muuta tekemistä.
Luontoarvot kauniita ja söpöjä, mutta tuolla argumentilla rakentaminen voitaisiin estää koko pääkaupunkiseudulla. Heinäsirkkoja löytyy joka neliöltä. - Osmo Soininvaara
Heinäsirkat eivät ole luontoarvoja. Luonnon monimuotoisuuden hupeneminen on suurin yksittäinen ympäristöriski, ja sen estämiseksi tulee kaupunkienkin kantaa kortensa kekoon. Pääkaupunkiseudulla on kyllä paljon hyvää tilaa alueilla, joissa hyppii ainoastaan niitä heinäsirkkoja.


Näytä suurempi kartta
Ilmakuva aleesta

Ihan ensiksi Kivinokan sijainnista. Kovin on lähellä Vanhakaupunginlahden lintuvesiä, Saunalahden-Fastholman ruovikkoa tarkemmin. Näiden kahlaajien ja vesilintujen pesimäalueen rauhan kannalta tuhansien asukkaiden änkeminen ihan vierelle ei kuulosta hyvältä.



Tietty kaupungin kieltäminen kahjaajien ja vesilintujen takia kuulostaa hölmöltä, mutta täytyy ymmärtää, ettei tämä ole mikä tahansa lätäkkö. Lintujen vaikutusta muuhun ekosysteemiin lienee turha kerratakaan, linnuilla on hyvin monenlaisia rooleja ravintoverkoissa saaliskantojensa säätelijöinä, huippupetoina, keskiasteen petoina, siementäjinä... En nyt lähde avaamaan ravintoverkkojen dynamiikkaa sen kummemmin, mutta tärkeää on ymmärtää, että muutokset lintupopulaatioissa vaikuttavat kyllä muuhunkin ekosysteemiin. Linnut myös lentävät ja muuttavat, joten Helsinginkin lintuvesien "ekologinen vaikutus" ulottuu hyvin laajalle, Pohjois-Suomesta Afrikkaan.

Viikki-Vanhakaupunginlahden lintukokonaisuus sattuu, varmaan useammastakin syystä, olemaan hyvin monipuolinen, siellä on siis  käytännössä kaikenlaisia ravintoverkon "osia" kasvissyöjistä keskiasteen ja huippupetoihin. Se on lintujen muuton kannalta hyvin keskeinen alue, tärkeä levähdys- ja pesimäpaikka, joten tapahtumat siellä vaikuttavat myös niiden Pohjois-Suomen ja Afrikan ekosysteemeihin. Tässä Helsingin sijainti etelässä, meren rannalla muuttoreittien varrella on vähän kelju juttu, jos olisimme Mäntsälässä, olisi tilanne paljon helpompi.

Eli Vanhakaupunginlahden ympäristössä tulee olla hyvin, hyvin varovainen.


Suojelualueita alueella on varsin vähän (merkitty vaaleanpunaisella).Jatketaan itse Kivinokkaan. Mäntylahden blogissa on kuva Kivinokan nykyisistä suojelualueista, kuvassa vaaleanpunaisella. Totuuden nimissä täytyy kertoa, että kyse on todennäköisesti jostain kulttuurihistoriallisista kohteista, luonnonsuojelualueita ei Kivinokassa ole.

Tosin pitäisi olla. Pohjois-Kivinokan metsä, kuvassa tummanviherällä, on varsinainen hotspot. Se on melkeinpä ihmeellisen hyvin säilynyt vanha metsä, joka on täynnä kaikkea vanhan metsän lajistoa. Linnustollisesti se on kaupungin luontotietojärjestelmän mukaan tärkeä, arvoluokassa I. Nyt kyseessä ovat eri linnut kuin Saunalahden vesillä ja ruovikoissa. Siellä on myös merkittävää kasvillisuutta, mutta ennen kaikkea sen arvo on siinä, että se on vanha metsä, jossa on runsaasti lahopuuta. Kääpiä ja muita lahottajasieniä on ihan tolkuttoman paljon, melkein pari sataa lajia. On päivänselvää, että niiden lisäksi alueella on myös rikas lahopuiden hyönteislajisto.  Lisäksi Kivinokan metsä on aika oleellisella paikalla, osana muiden metsälaikkujen mosaiikkia Viikki-Vanhakaupunginlahden alueella. Tällä on siis esmes peto-saalissuhteiden kannalta väliä.

Kivinokan metsää on ehdotettu luonnonsuojelualueeksi Helsingin ympäristökeskuksen luonnonsuojeluohjelmassa (pdf, Kivinokan kortti sivulla 49). Tämä tarkoittaa siis sitä, että asiantuntijoiden, biologien, ympäristötieteilijöiden, mielestä metsä on todella arvokas ja tulisi suojella. Se, miksi näin ei ole tehty, johtuu siitä, että suojelualueiden perustaminen on aina poliittinen asia, ja Helsingin valtuustolla on ollut kiire politikoida jonkin muun asian parissa.



Tietty kaupungin kieltäminen kääpien ja hyönteisten takia kuulostaa hölmöltä, mutta täytyy ymmärtää, että vanhojen metsien lajisto on juuri sitä, jota metsätaloutemme on potkinut päähän 1800-luvulta asti. Hyvin säilyneitä vanhoja metsiä on vähän ja ne sijaitsevat hajallaan, joten tällaisista kohteista pitää pitää kiinni. Mielekkäämpää onkin ajatella Kivinokan metsää kokonaisuutena: se on vanha metsä -tyyppinen ekosysteemi, joka on uhanalainen.

Metsän vanheneminen (ekologisessa mielessä siis sen lajistomuutokset), lahoaminen ja siihen liittyvät ravintoverkot ja muut ekologiset prosessit ovat aivan ehdottoman oleellinen osa metsäekosysteemien toimintaa, ravinteidenkiertoa, uudistumiskykyä ja jatkuvuutta. Meillä ei ole varaa menettää niistä prosesseista vastuullisia lajeja enää yhtään. Tämä on muuten se syy, miksi haluan pitää kaupunkimetsät kunnossa, virkistysmetsien olisi helppo antaa vanheta ja suosia vanhan metsän lajistoa, kun ei tarvitse miettiä metsien tuottotavoitteita.

Entäs sitten se mökkialue? Se on merkitty luontotietojärjestelmässä myös arvokkaaksi lintualueeksi, mutta niiltä osin se ei ole mitenkään korvaamaton. Sen sijaan mökkikylä on arvokas lepakkoalue. Alueella on sopivasti pusikkoa, hyönteisiä ravinnoksi sekä vajoja, mökkejä ja muita rakennuksia pesäpaikoiksi. Lepakoiden suhteen Kivinokka on arvoluokkaa I, ja sitä on tituleeratu Helsingin tärkeimmäksi lepakkopaikaksi.



Tietty kaupungin kieltäminen lepakoiden takia kuulostaa hölmöltä, mutta täytyy ymmärtää, että kyllä ne lepakotkin ovat osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Lepakot ovat hyvin tehokkaita imureita, joilla on suuri rooli hyönteiskantojen säätelijöinä. Ja mehän muistamme, että muutokset hyönteiskannoissakin heijastuvat esim. kasvillisuuteen, linnustoon jne.

Lepakotkin ovat liikkuvaisia elukoita, jotka myös muuttavat. Myönnän, etten oikein tunne lepakoita, enkä tiedä, onko Kivinokka muuttolepakoiden läpikulkupaikka lintujen tapaan, vai onko Kivinokka "ydinalue", josta käsin lepakoita leviää muualle, mutta yhtä kaikki Kivinokka on lepakoiden muuttoreittien kannalta hyvin oleellinen. Tässäkään kyse ei ole siitä, että Kivinokassa asustelisi joku siisti lepakkokolonia, vaan siitä, että Kivinokka on hyvin laajalla alueella lepakoiden populaatiodynamiikan kannalta merkittävä paikka. Mikä sitten taas voi heijastella hyönteiskantoihin ja pidemmälle ravintoverkkoihin. Taas kerran, jos olisimme Mäntsälässä tilanne olisi vallan toinen.

¤¤¤

Näin.  Ikävästi olen rajannut käytännössä koko Kivinokan pois, mutta nyt se oli pakko tehdä. Luontoarvoihin pitää voida vedota, jos alueen luonto on arvokasta. Näissä luontoarvojutuissa pitää toki olla tarkka, etteivät ne koe inflaatiota. Kaikkialla ei ole luontoarvoja. Niitä heinäsirkkoja on kaikkialla. Kuitenkin oikeasti arvokkailla kohteilla luonto täytyy ottaa huomioon.

Jos haluaa näyttää työläisromantikoille keskisormea, suosittelisin suuntaamaan energian vaikka Vallilan siirtolapuutarhaa vastaan. Olisi liikenteellisestikin paremmalla paikalla. Ja jos on ihan pakko päästä tuhoamaan mökkikyliä, niin mieluummin sitten Lauttasaari.