Vuodareita: luokat sekaisin

Linturintamalla on ollut vähän hiljaista, koska laiskapaska. Toissapäivänä Aapo kuitenkin ilahdutti ja kutsui mut mukaansa Viikkiin havistelemaan. Hieno päivä seurata kevätmuuttoa - tosin mistään muutosta ollut tietoakaan. No nähtiin uuttukyyhkyjä ja palokärki (se on muuten aivan upean kuuloista kun palokärki huutaa, se ääni kajahtaa suoraan jostain ikiaikojen aarnimetsistä).

Vaan Jokerilla mennessä Keskuspuiston läpi, siinä Hämeenlinnanväylän vieressä Pirkkolassa näin bussin ikkunasta kauriin! Oletan, että se oli metsäkauris, oli rotevahko ja niitä on nyt aika paljon liikkeellä pk-seudulla. Näin tosin aika nopsaan, että voin olla väärässäkin. Olkoonkin, että kauriin bongaaminen Keskuspuistosta kertoo mielestäni enemmän kauriista kuin puistosta, osoittaa tuo nyt ainakin jotain Keskuspuiston laadusta. Leveä ja yhtenäinen metsäsormi kaupungin ytimessä; miellyttää niin kaurista kuin ekologiakin.

Kuva: Tunturisusi

Ja tänään oltiin penskan kanssa lähiseutuvilla käppäilemässä ja lintuja havistelemassa. Perus pihalintuja ja käpytikkoja, mutta jälleen suurimman elämyksen tarjosi jokin ihan muu. Nimittäin sillä yhdellä tietyllä lintulaudalla ei ollut lintuja, ei tintin tinttiä. Sen sijaan maassa vipelsi neljä rottaa. Ne on näitä lieveilmiöitä...

Kuva: MitäTekis

Onhan ne linnut kivoja, mutta ne nisäkkäät, niissä on sitä jotain.

Havaintoja Vuosaaresta ja morfologian kirjatentistä

Arvatkaapa, mitä yhteistä on Vuosaarella ja lapamadolla?



Molemmista löytyy cirrus.

Sudet

Luvassa sangen tajunnanvirtainen vuodatus aiheesta:

Savun toivottavasti jo hälvettyä ehdin minäkin aiheesta kirjoittamaan. Kaikki muistavat pohjanmaalaisen Perhon susikaadot ja niistä nousseen kohun. Suomen kuvalehden artikkeli antanee hyvän kuvan tapahtuneesta.

Itseni aihe saa hyvin surulliseksi. Tässä susiasiassa on nyt menty niin pieleen kuin vaan voi mennä. Susiviha elää ja voi hyvin, ja argumentointi maaseudun ihmisten - heidän, joiden elämää sudet konkreettisimmin koskettavat - on epäonnistunut jokseenkin täysin. Tieteeseen, RKTL:n metodeihin tai asiantuntijuuteen ei luoteta. Kaupunkilaishipit "eivät voi käsittää" ja tuomitsevat kaiken - ja kuilu susiensuojelijoiden ja -vihaajien välillä sen kun kasvaa. Tämä on menossa sodaksi.

Tässä vaiheessa huomautan, että tulen alla yleistämään rankasti, kun puhun maaseudun ja kaupungin asukkaista. En tietenkään kuvittele heidän olevan jokin täysin yhtenäinen joukko, mutta koska tästä blogauksesta tullee muutenkin liian pitkä, luotan lukijoiden ymmärtävän mitä ajan takaa, vaikka vähän yksinkertaistankin. Lisäksi tulen keittiöpsykologisoimaan, missä on suuri vaara puhua täysin vääristä asioista. Jos menee täysin pieleen, otan mieluusti kommentteja vastaan. Tarkoitukseni ei ole alentua eikä laittaa sanoja kenenkään suuhun. Ja sanotaan nyt tässä vaiheessa sekin, että vaikka nyt olenkin tällainen biologi-kaupunkilaisnuori-luonnonsuojelija, siis täysi city-hippi, niin en minä koe olevani mitenkään luonnosta vieraantunut. Lapsuuteni kesät vietin aina isieni mailla Savonmualla, ja ymmärrän täysin miksi joku haluaa asua maaseudun rauhassa. Itse asiassa mua on ahdistanut viime syyskuusta asti melko sairaalloisesti, kun en ole päässyt mökille Konneveteni rantaan aivan liian pitkään aikaan.

Tuon Suomen kuvalehden artikkelin suurin anti on se, että se valottaa, ettei tässä ole susista ollut kyse. Maaseudun ihmiset kokevat olevansa ahtaalla.  Ja kyllä mä sen ymmärrän, ihan hyvin. Työpaikat sen kun häviävät ja palvelut sen myötä. Elämme jälkiteollisessa yhteiskunnassa, jonka tulevaisuus on kaupungeissa. Maaseutu kuolee. Tämän toteaminen on minustakin sääli, mutta näin se tuntuu olevan. Vaikka tekisi mitä. Maaseudun elämäntavalla ei vain tunnu olevan tulevaisuutta ainakaan ollenkaan näin laajassa mitassa. Tottakai oman elämäntavan - kulttuurin - kuolemisen todistaminen sattuu.

Samaan aikaan ympäristöliike on herännyt ja voimissaan. Ja  nykyään ne päätökset tehdään isosti, valtiomiestasolla ja virkamieskabineteissa - ja kaupungeissa. Aivan yhtäkkiä on alkanut puskea Naturaa ja hiilidioksidiveroa ja paskadirektiivejä ja pelto-ojien suojavyöhykkeitä ja ties mitä. Yksi asia, mikä kaltaiseltani ympäristöihmiseltä monasti unohtuu on se, että ympäristökysymyksissähän ollaan oikeasti edetty todella nopeasti (ympäristöväen mielestä toki aina liian hitaasti, mutta kyllä muulla maailmalla on ollut siinä tahdissa opeteltavaa; miettikää esmes millainen maailma oli vielä 60-luvulla). Maaseudun väelle asetetaan koko ajan uusia vaatimuksia ja tiukennuksia, minäkin täällä huutelen, että pitäisi lisätä lahopuuta - siis pakottaa vähentämään tuloja. Mä voin uskoa, että tällainen alati kasvava sääntöviidakko alkaa uuvuttaa, etenkin jos niiden perustelut jäävät etäisiksi.

Se on tosin jännä, että nämä ympäristö- ja luontonormit jäävät monasti nimenomaan maaseudun väelle etäiseksi. Hehän jos jotkut näkevät niiden tulokset suoraan. He näkevät järvien puhdistuvan, metsälajiston monipuolistuvat ja niittykukkien paluun ojanpientareelle. Täällä kaupungissa noista saa lähinnä lukea lehdistä. Toisaalta maaseudun asukkaat näkevät myös - ja ennen kaikkea - normien varjopuolet. Pellosta pitää jättää osa viljelemättä, metsistä hyvää puuta kaatamatta, hyväksi koettuja tuholaismyrkkyjä ei saa käyttää jne.

Lisäksi voisin uskoa, että paljolti on kyse mittakaavaeroista ja ohipuhumisesta. Luonnontieteilijät ja hesarin varassa ovat kaupunkilaiset näkevät suuret kuviot. Me puhumme koko lajien populaatioista, pitkän aikavälin trendeistä, prosenttiluvuista ja käppyröistä. Tottakai tilanne näyttää erilaiselta paperilla kuin jossain pielisläsellä karjatilalla.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ympäristöväki ja luonnontieteilijät olisivat väärässä. Emme ole. Ne käppyrät ja pitkän aikavälin trendit pohjautuvat kyllä ihan oikeaan, tutkittuun tietoon. Lisäksi ilman ympäristöväkeä maailma olisi paljon epämiellyttävämpi paikka, otetaan nyt esimerkiksi se, ettei enää tapahdu rikkilaskeumasta koituvia metsäkatoja. Me olemme olleet oikeassa ja oikealla asialla, mutta myönnän, että kommunikoinnissa olisi petrattavaa. Ja paljon. Sanottakoon puolustukseksemme se, että ihan oikeasti näillä asioilla on ollut ja on meidän mielestä aikamoinen kiire.

(Ja sanottakoon että kyllä se ympäristöväki vaatii kaupunkilaisiltakin yhtä jos toista. Takkaa ei saa polttaa eikä autoa saa käyttää eikä puutarhaan saa laittaa mitä haluaisi eikä...)

Tämä kaikki liittyy susiin siten, että niiden kohdalla maalaisten - ei läheskään kaikkien, mutta liian monen - mitta on täyttynyt, ja oikeus on otettu omaan käteen. Kyllä mä senkin ymmärrän. Se on ihan todellinen ongelma, että sudet syövät koiria, karjaa ja poroja. Lisäksi se pelko suden saaliiksi tulemisesta on todellinen. Ei siihen auta se, että joku city-vihreä pelle rupeaa huutelemaan että ei saa, susi on hieno eläin. Maaseudun ihmisten (jälleen rankasti, mutta tietoisesti, yleistäen) silmissä susi ei selvästikään ole suojelun arvoinen eläin vaan haitallinen kiusankappale. Ikävä vain, että niin kaupunkilaisten kuin lainsäädännönkin mielestä susi on nimenomaan suojelun arvoinen uljas eläin. Ehkä tämän henkilökohtaisen ja kansakunnan oikeustajun vastakkaisuus oli se, joka sen perholaismiehen, Ekin, järkytti niin kovin, että päätti tappaa itsensä. No, en minä tiedä, enkä halua kuolleen miehen ajatuksia väittääkään tietäväni. Kamala asia yhtä kaikki ja kohtalo, jota en soisi kellekään.

Sanoin, että ymmärrän salakaadot. Mutta en minä niitä hyväksy. Susi on uhanalainen eläin, jolla on suuri vaikutus muuhun ekosysteemiin. Se Ekin itsemurha oli hirvittävä tragedia ja kaikin puolin turha kuolema, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että suden metsästys on rikos syystä. Jos osallistuu törkeään rikokseen, siitä seuraa Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa rangaistus. Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä. Tätä en tarkoita Ekin mollaamiseksi vaan kaikille salakaatajille yleisesti: tiedätte ihan hyvin syyllistyvänne törkeään metsästysrikokseen. Vaikka se ei sopisikaan omaan arvomaailmaanne.

¤¤¤

Haluan tehdä yhden asian selväksi. Kun nyt rupean vaahtoamaan susista, niin minä en puhu maaseudun rakennemuutoksesta, en jätevesiasetuksesta, en Natura-alueiden byrokraattisesta pakkolunastamisesta vaan nimenomaan ja pelkästään niistä susista. Kaikki muu mitä ympärillä tapahtuu, ovat erillisiä asioita. Tämä on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää. Ympäristö- ja talousasiat ovat samanaikaisia ja kohdistuvat monella tapaa samoihin ihmisiin, mutta ne ovat toisistaan usein täysin riippumattomia asioita. Ja nyt puhumme susista.

Sudet ovat uhanalaisia. Ja se on kyllä tässä kohdassa RKTL jonka tieto on uskottavinta. Siellä on ammattilaiset ja tieteeseen ja standardeihin perustuvat laskentatavat. Metsästäjien ja muiden amatöörien omat laskennat eivät ole minkään arvoisia. Sudet ovat liikkuvaisia eläimiä ja jättävät jälkiään laajalle alueelle, eli saman yksilön jälkiä saattaa löytyä hyvinkin etäältä toisistaan. Jos RKTL:n laskelmiin on urputtamista, niin sitten haluaisin nähdä arvostelua laitoksen käyttämiin metodeihin tai tilastotieteeseen. Enkä vain "no eihän ne ny voi pitää paikkaansa" -mutuilua.

Sitten tässä vaiheessa kannattaa pysähtyä miettimään, miksi luontoa oikein pitää suojella. Olen itse sanonut, etten kannata luonnonsuojelussa niinkään eri lajien "säilömistä" vaan luonnon toiminnallisen monimuotoisuuden turvaamista. Luonto siis toimii, ja sitä toimintaa kannattaisi olla sörkkimättä. Ja sudet kuuluvat varsin olennaisesti tähän toimintaan. Tästä syystä haluan terveen susikannan myös Suomeen; jos tarkoituksena olisi vain pitää susi-niminen laji hengissä sen jonkin maagisen itseisarvon vuoksi, olisi Siperia ihan tarpeeksi lähellä. Mutta nyt on kyse suomalaisen (tai pikemmin fennoskandinaavisen) luonnon toiminnasta.

Monasti kuulee väitettävän, että sudet ovat uhka luonnon monimuotoisuudelle, koska ne saalistavat metsäpeuroja ja saimaannorppia jne. Väärin. Tässä ajattelutavassa unohdetaan jälleen luonnon toiminnallinen luonne ja ajatellaan vain yhtä osaa monimutkaisissa ravintoverkoissa.

Sudet ovat huippupetoja (top predators), eli ne ovat kirjaimellisesti ravintoketjun huipulla. Ravintoverkoista kun puhutaan, niin sanotaan susien olevan ylimmällä trofiatasolla. Ne saalistavat alempien tasojen eläimiä (välitason pedot, mesopredators, ja kasvissyöjät) ja vaikuttavat näiden kannanvaihteluihin.

Huippupedot tasaavat alempien trofiatasojen kannanvaihteluja. Mieluitenhan sudet syövät hirviä ja kauriita, mutta myös esim. kettuja ja jyrsijöitä. Luonnollisesti sudet syövät sitä mitä saavat kulloinkin helpoimmin saaliiksi. Jos esmes hirvipopulaatio on voimakkaan kasvun vaiheessa, leikkaavat sudet tästä kasvusta osan. Näin on myös pikkunisäkkäiden kohdalla: jos vaikka ketut lisääntyvätkin jostain syystä muita välitason petoja enemmän, päätyvät ne todennäköisemmin suden suuhun. Sudet ja muut huippupedot siis vakauttavat muun lajiyhteisön kannanvaihteluja. Tämä tarkoittaa myös korkeampaa monimuotoisuutta eli diversiteettiä.

Tämä näkyy toki myös kasvillisuudessa: ilman huippupetoja esim. hirvien kannanvaihtelu on rajua ja kaoottista, mikä voi näkyä mittavina taimikkotuhoina tiettyinä vuosina. Tämä toki heijastuu sitten muualle ravintoketjuun: mitä tapahtuu muille kasvinsyöjille, kun hirvet syövät niiden ruuan? Susien istutus amerikkalaisiin kansallispuistoihin onkin johtanut kasvillisuuden ja pienempien nisäkkäiden runsastumiseen ja monimuotoisempiin lajiyhteisöihin, kun isot kasvissyöjät (mitälie peuroja nyt ovat siellä) ovat pysyneet kurissa. Sudet myös liikkuvaisina olentoina linkittävät laajan alueen ekosysteemejä toisiinsa.

Sudet siis vakauttavat ja parhaimmillaan monipuolistavat muutakin ekosysteemiä. Ja se muu ekosysteemi käsittää muutakin kuin metsästysseurojen hirvet.

¤¤¤

Osa ongelmaa ovat ehdottomasti ne city-hipit, jotka julistavat vain, kuinka susi on hieno ja upea eläin, ja joka vain siivoilee sairaita eläimiä pois ja naureskelee mennessään. Koska eihän se niin mene. Susi on piinkova peto ja totta helvetissä minuakin pelottaisi joutua yksin susilauman keskelle. Ei se lumella elä. Tällainen täysi ymmärtämättömyys puolin ja toisin on vain syventänyt kahtiajakoa niihin vihreisiin ja niihin metsästäjiin.

Sanoin ylempänä, että pelko susia kohtaan on aitoa. Mutta pelkkä pelko ei oikeuta tuhoamaan Suomen susikantaa. Ne sudet ovat edelleen uhanalaisia. Vaikka ymmärrän ajatuksen siitä, että pihoille hiipivät sudet tappamalla luodaan ihmisiä kavahtava susikanta, ei tuo toimi nykyisellä susimäärällä. Se on siihen aivan liian pieni ja evoluutio liian hidasta. Se on vain niin, että jos siellä luonnon keskellä haluaa asua, niin sitten se luonto pitää kestää. Ei sitä ruveta muokkailemaan oman mielen mukaan.

Sikäli olen sitä mieltä, että pihoissa menee raja. Eivät sudet sinne kuulu. Mutta lääke ei ole se, että hiihdetään tappamaan jokainen kunnassa havaittu susi. Jos sudet halutaan opettaa kaihtamaan ihmistä, niin sitten varmaan kannattaisi antaa sudelle jokin ikävä muistikuva ihmisistä. Suolahauleja kankkuun niin eiköhän se opi.

Ensiarvoisen tärkeää on myös, ettei susilaumoja lähdetä metsästämään. Jos se lauma siitä hajoaa, niin sitten saadaan joukko joka ilmansuuntaan jolkottavia yksinäisiä susia. Jotka ovat yksinään paljon heikompia ja tehottomampia saalistajia kuin kokonaiset laumat. Eli joutuvat hakemaan helpompaa saalista, myös ihmisten pihoilta. Yksinäinen susi ei hirveä kaada. Lauma kaataa ja syö sitä pitkään.

Olen miettinyt jotakin konkreettisia asioita, joilla tätä susiasiaa voisi lievittää. Tällaisia on tullut vastaan, eivätkä todellakaan kaikki ole omia keksintöjäni:

• Kuten sanottua: sudet eivät kuulu pihapiiriin. Ne ansaitsevat pihalle tunkeutumisesta rangaistuksen, mutteivät kuolemanrangaistusta. Susia tulisi voida ampua pihapiirissä suolapanoksella tai jollain muulla kipua aiheuttavalla jutulla. Eläinlääkärit määrittäköön sopivat määrät. Ja piha tarkoittaa luonnollisesti varsinaista pihapiiriä eikä mitään kahdeksan hehtaarin metsäalaa talon ympärillä. Jokamiehenoikeudet ne on sudellakin.
• Pihat ja karjatilat tulisi voida suojata esim. sähkölangalla. Minusta yhteiskunta voisi tulla tässä rahallisesti paljonkin vastaan. Toki myös kunnon koira-aitaukset yms. voisivat lievittää epävarmuutta. Tässä Maa- ja metsätalousministeriön oppaassa on paljon erilaisia pehmeitä keinoja suojautua suurpedoilta, osa varmasti toimivampia kuin toiset, mutta musta etenkin nuo sähköpaimenet ja koira-aitaukset voisivat olla varsin hyvä keino.
• Metsästyskielto loppuelämäksi törkeään metsästysrikokseen syyllistyneeltä. Nyt se on 3-10 vuotta, ja kielto voidaan jättää kokonaan määräämättä. Jos kohta sudet pelottavat, niin täytyy niiden salakaatoon syyllistymisenkin pelottaa.
• Petokorvaukset kuntoon! Tottakai se vituttaa, kun karja tai porot syödään. Se tarkoittaa ihan selvää ansionmenetystä. Nyt petokorvaukset ovat ilmeisesti olleet myöhässä ja rahat loppuneet kesken jo ties kuinka kauan. Ei näin. Onhan sitä turhempaankin rahaa hassattu. Lisäksi käsittääkseni petokorvaukset maksetaan vain kerran vuodessa. Se on sitten paska nakki, jos pororahoja pitääkin odottaa 11 kuukautta. Minusta petokorvaukset voisi ihan hyvin maksaa esim. neljästi vuodessa.
• Sitten ehkä tärkein. Petokorvaukset pitäisi muuttaa susipalkkioiksi ja maksaa ne vahinkojen sijasta susipentueiden määrän perusteella. Eli mitä enemmän alueella on susipentueita, sen enemmän saa rahaa. Ei aina pelkkää keppiä. Tässä olisi alueen ihmisillä insentiivit kohdillaan pitää sudet rauhassa. Lisäksi palkkio kannustaisi nimenomaan susien lisääntymisen turvaamiseen. Poronhoitoalueella paliskunnat olisi minusta luonteva palkkion saaja, muualla ehkä metsästysseurat tai miksei ihan kuntakin.

Oikeastaan kaikki nuo parannukset olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Silloin, kun kyse ei ollut niistä susista vaan yleisesti maaseudun ahdingosta. Nyt minä pelkään, että olemme ajatuneet siihen pisteeseen, että kaikki viha kanavoidaan susiin. Nythän noita kansalaisaloitteita ja taajamasusiyhdistyksiä on syntynyt. Yksi kulminoituma oli mielestäni tämä tapaus, jossa metsästäjät polttivat merikotkan tutkijoiden piilokojun, koska se kotkahaaska jonkun mielestä houkuttelee susia. Samalla tuhosivat tutkimuspäiväkirjoja, siis haittasivat tieteentekoa! Nyt vittu oikeesti.

Tämä sota tulee aiheuttamaan ainoastaan turhaa mielipahaa ja vaivaa, sillä on päivänselvää, ettei susien sukupuuttoa tulla sallimaan. Salakaadot eivät jää tähän, eivätkä pidätykset. Ja ne, jotka kärsivät, ovat maaseudun turhautuneet ihmiset - ja sudet.

Miksi vihreät oikein kannattavat ruuhkamaksuja?

Se on hassua, että ne on nimenomaan vihreät kunnallispoliitikot, jotka Helsingissä paasaavat ruuhkamaksujen puolesta. Lue esmes toveri Oskalan sangen loistelias kirjoitus aiheesta.

Ruuhkamaksun tavoite on sujuvoittaa autoliikennettä, siis nopeuttaa autolla ajamista kaupungissa. Tämä on niin palikka-taloustiedettä, että jopa biologi käsittää sen: on kaksi tapaa jakaa hyödyke (tässä tapauksessa siis ajoväylä), hinta tai jono. Nykymallissa hyödyke jaetaan jonojen perusteella, eli ne saavat ajaa kaupungissa jotka jaksavat jonottaa ruuhkassa. Hinnoittelemalla väylä Helsingissä  jonottajista osa tippuu pois, jolloin loput pääsevät ajamaan joutuisammin. Yksinkertaista.

Vihreiden joukossa on kuitenkin vähiten autoilijoita, ja muutenkin ne vihaavat autoja [1]. Siksi on vähän kummallista, että juuri ja ainoastaan he jaksavat pitää huolta autoliikenteen sujuvuudesta. Mun mielestä tämä on jo aika hassua.

Näin ollen  vihreiden tulisi pysyä lestissään ja keskittyä olennaiseen, eli elävän ja tiiviin kaupunkiympäristön luomiseen. Vihreiden kannattaa vastustaa kantakaupungin autopaikkanormia, sillä se haittaa tiiviin ja taloudellisesti vireän kaupungin rakentamista. Samoin vihreiden kannattaa vastustaa esmes Hakaniemen toriparkkia, sillä se on vain veronmaksajien tuhlausta.

Samoin vihreiden kannattaa keskittyä puolustamaan oikeasti tehokkaita liikennemuotoja, eli julkisia, jalankulkua ja pyöräilyä (lue Oskalan toinen sangen loistelias kirjoitus). Eli ratikoille tarvitaan omat, kunnolliset kaistat, joissa ei ole pysäköityjä autoja häiritsemässä, motareille bussikaistat, pyörille kattava runkoverkosto ja keskustasta helposti käveltävä ja viihtyisä.

Mutta ei näihin juttuihin ruuhkamaksuja tarvita. Kun Helsinkiin ollaan saatu toimiva julkisen ja kevyen liikenteen järjestelmä, saavat autoilijat ruuhkailla keskenään ihan rauhassa. Kiroilkoot siellä toisiaan. Kaipa noissa aiemmissakin asioissa riittää vihreille hommaa ihan tarpeeksi.

Mutta toki autopuolueen pitää sitten olla looginen. Helsingissähän ei ole ruuhkia, sanotaan. Lue esmes Oskalan ekan sangen loisteliaan blogauksen Usari-version kommenttisäie. Jos täällä ei ole ruuhkia, niin sitten ei tarvita keskustatunnelia, Pasilanväylää, uusia eritasoliittymiä tai muuta autoilua sujuvoittavia hankkeita. Jos niitä ruuhkia sitten yhtäkkiä onkin, niin sitten laitetaan ruuhkamaksut ja rakennetaan ramppien sijasta kaupunkia. Kaupungissa ei tule haaskata tilaa motariramppeihin eikä veronmaksajien rahaa pidä haaskata kalliisiin tunneleihin, oli autoilusta mitä mieltä tahansa.

Eli arvon vihreät poliitikot: irtisanoutukaa jo siitä autopuoleen agendasta. Ei teillä ole siihen syytä. Keskittykää kaupungin puolustamiseen sen sijaan.

[1] Ajallemme uskollisena luotan siihen, että blogistin mutu ja stereotypiat ovat täysin oikeellisia. Siksi minun ei tarvitse perustella väitettäni mitenkään.

(Ruuhkaisen ja nykivän liikenteen saasteet? Melu? Noi on niin... obvious.)