tiistai 6. tammikuuta 2015

Pelastetaan Koivusaari!

Koivusaari menee nyt kaupunginhallitukseen. Kyseisestä saaresta on ainakin minulle kehittynyt sellainen kuva, että Kekkonen saattaisi suunnitelmiin perehdyttyään lasauttaa sen kuuluisan kahden sanan tokaisunsa.

Koivusaari tulee epäilemättä olemaan oikein mukava merellinen lähiö: on merta joka suunnassa, metro vie Helsinkiin ja Espooseen ja... no, siinä se olikin, mutta eipä tuota kaikkialle muuta tarvitsekaan. Ongelma on vaan se Pyhä Länsiväylä, joka pakottaa kattamisratkaisuihin ja eritasoliittymiin, jotka ovat kalliita ja tekevät ympäristöstä ankeaa ja vaikeakulkuista. Ja sus siunatkoon, kun kerrostaloilla päällystetty betonikansi tulee peruskorjausikään!

Koska ramppi- ja kansihässäkät ovat kalliita, on koko Koivusaaren suunnitelmia rustailtu pitkin matkaa tiiviimpään ja sanalla sanoen ankeampaan suuntaan: en ole ihan vakuuttunut, tuottavatko korkeat pistetalot viihtyisää ympäristöä paikassa, joka ei ole mitään muuta kuin merellinen lähiö. Tästähän piti tehdä uusi Kulosaari.

Tuleva Koivusaari. Etualalla Lauttasaari lisärakentamisineen. Kuva otettu kaavaselostuksesta.
Kaupunkimotareista tuskin tarvitsee tämän enempää polemisoida, se on tuttu virsi jo kaupunkisuunnitteluvirastolle itselleenkin: kaikkia kaupunkimotareita esitetäänkin bulevardisoitavaksi kehä ykkösen sisällä. Joka on sanalla sanoen hienoa, kuten kaikki tiedämme!

Yleiskaava 2050 on nykyisten osayleiskaavojen (Keski-Pasila, Kalasatama, Jätkäsaari, Kruunuvuorenranta, Meri-Rastila jne.) kohdalla toteava eli ei-määräävä, mikä on ihan fiksu ratkaisu. Kaavoitus etenee noilla alueilla, eivätkä noiden kohteiden valituskierrokset hidasta koko yleiskaavan käsittelyä.

Koivusaaren kohdalla ratkaisu on kuitenkin ongelmallinen. Toisin kuin muut osayleiskaava-alueet, tulevaisuuden bulevardiratkaisut vaikuttavat sen kohtaloon ihan suoraan. Siksi Koivusaari pitäisikin sitoa kiinni Länsiväylän kohtaloon. Ja se pitäisi tehdä nyt. Siksipä esitänkin kaksi vaihtoehtoa:

A. Yleiskaava 2050 muutetaan Koivusaaren alueella määrääväksi
Näin kansihommeleiden kanssa saadaan aikalisä ja päästään katsomaan, bulevardisoitaisiinko se Länäri sittenkin. Jos demokratia päättää olla bulevardisoimatta, niin sitten katetaan - kyllä Koivusaari sen kantensa tarvitsee, mikäli motariin ei saa koskea.

Tämä ratkaisu on toki vaikea, koska niitä asemaavoja ja lopullisia rakennuksia pitäisi päästä rakentamaan niin pian kuin mahdollista. Vuosia jatkuneen suunnittelutyön katkaiseminen vuosiksi ei varmasti kuulosta monenkaan korvissa hyvältä. Joten esitän myös seuraavan vaihtoehdon:

B. Jaetaan Koivusaari edelleen osayleiskaavoihin
Koivusaaren etelä- ja pohjoisosat eivät liity bulevardisointiin vaan maantäyttöihin: Länäri kulkee saaren keskeltä, ja keskiosaan liittyvät myös suurimmat ongelmat. Näin ollen kannattaa keskittyä ongelmakohtiin ja jatkaa suunnittelua helpommilla alueilla.

Ehdotan siis, että Koivusaaren osayleiskaava-alue jaetaan kahdeksi kaava-alueeksi: asuinalueet (A) pohjoisessa ja etelässä sekä liikennealue (LT) Länärin varrella. Asuinalueet käsitellään nyt, ja liikennealue sidotaan yleiskaava 2050:n ratkaisuihin.



Koska liikennemäärät jäävät pienemmiksi, kun tarvitsee varautua vain pohjois- ja eteläosien asukasmääriin, voisivat Länärin liittymäratkaisut olla väliaikaiset kiihdytyskaistat molemmin puolin sekä jokin kevyt alikulkusilta. Eteläpuolelta pääsisi siis Länäriä vain itään päin; ken mielisi länteen, joutuisi tekemään uukkarin Kataharjun liittymässä. Ja sama toisinpäin. Vastaava käytäntö on Viikissä Lahdenväylän kohdalla: ei Viikistäkään pääse Lahdenväylää pohjoiseen. En tiedä, mitä viralliset ohjeet sanovat, mutta maalaisjärjellähän asian pitäisi mennä noin.

Matka-aika lisääntyisi näillä autoilijoilla ehkä kaksi minuuttia, mutta näin säästyisi melkoinen määrä rahaa. Koska rahaa säästyy, pääsisi Koivusaaren rakentuminen alkamaan nopeammin. Näin Länärin bulevardisointiakaan ei voisi vastustaa sillä verukkeella, että Koivusaaren suunnitelmat menisivät uusiksi. Asemakaavoitus ja rakennusluparuljanssihan saisivat pyöriä pohjois- ja eteläosien asuinalueilla vielä pitkään.

Tällaisen uudelleenrajauksen vuoksi A-alueiden suunnittelu viivästyisi kuukauden pari kolme, mutta kaupunkirakenne kiittäisi, eikä koko saarta tarvitsisi sitoa vuosiksi yleiskaava 2050:n valituskierroksiin. Mistä kyllä siitäkin kaupunkirakenne kiittäisi.

¤¤¤

Ja sitten sille puistosuunnitelmalle ei tehdä mitään tai mä manaan kaikki Laajalahden lokit paskomaan päättäjien autot metrisen skeidakerroksen alle! Ja tavarafillarit!